Viittaan kintaalla
21.10.2020
Tuulta päin ja kirjoittamaan!
22.10.2020

Eeva Maria al-Khazaali: Teksti, teos ja keskeneräiset kirjat

Kuva: Isabel Andersson

Tätä kirjoittaessani ennakoin Oulun Kirjailijaseuran Uusien teosten illan sijaan Keskeneräisten teosten iltaa. Marraskuun lopussa pidettävä (tässä: jo pidetty) ilta tuo mukanaan kuulumisia keskeneräisten teosten ääreltä. Illan aikana esitellään myös jo ilmestyneitä teoksia, mutta lisäksi käsikirjoituksia, ehkä niiden raakileitakin. Vaatii kanttia tuoda kuultavaksi yleisölle sellaista, jonka kanssa horjuu tai jota torjuu, jonka kanssa vääntää ja kääntää ja joka luo omia epävarmuuksiaan. Keskeneräisen sisään menee yhä todennäköisesti hieman ajattelemattomasti. Kyseessä voi olla vasta ensimmäinen aihio, luonnos, versio – miksi sitä nyt haluaa kutsua.

Kuva: Isabel Andersson

Julkaistu 21.10.2020

Julkaistu ensi kerran joulukuussa 2019, Stiiknafuulian printtinumerossa 31.

En usko, että tulen koskaan valmiiksi. Jokin osa minusta, jokin ele, liike, idea, oppimisen tai luomisen prosessi, on aina kesken. Esimerkiksi kieltä käsitellessään voi tahtomattaan hajottaa tai rikkoa sitä kokeellisuuden nimissä, kunnes editoidessaan kirjoitettua tekstiä palaakin hajonneen äärelle ja alkaa korjata. Sama voi alkaa alusta useita kertoja prosessin aikana. Tämä on kirjailijoille ja taiteilijoille metodista riippumatta tuttua. Viimeistellessään teosta voi palata luomaan uusia ekosysteemejä teoksen sisälle, ellei jopa koko teoksen koheesion kannalta ryhdy työkseen keksimään jotain tekstuaalista rakennetta. Näin käy väliotsakkeita tai kirjan eri osioita nimetessä tai esimerkiksi runoja konkreettisesti järjestäessä.

Minulle runoilijana on tärkeää lukea ääneen esiintymisten yhteydessä keskeneräistä – tai tarkemmin – ainakin ennen julkaisematonta tekstiä. Voin mennä takaisin tuota tietä, sytyttää valot ja katsoa vähän tarkemmin, sen tiedän – ja samaan aikaan voin riemuita siitä, ettei minun enää välttämättä tarvitse. Koska teksti on ohittanut jo herkät kasvuvaiheensa, uskallan esittää sitä tuntematta perfektionismin kammottavaa taakkaa, vaikka en ole aivan valmis kutsumaan sitä tekstiteokseksi. Teksti on jotain, mikä voi vielä elää, mutta teos on jotain, mikä ei enää järky. Siinä ei muutu enää pisteenkään paikka.

Joskus tulee aika päästää irti. Käsikirjoitusta tehdessä sitä voi siirtää tuonnemmaksi tuhottomasti – ellei onnekkaasti esimerkiksi ateljeekriitikko tai kustannustoimittaja pysäytä jatkuvaa editointia. Keskeneräisten teoksen tekijöille on tarjottu kirjailijaseuran illan esittelyjen myötä yksi mahdollisuus päästää irti hetkeä aiemmin, niin sanotusti tehdä asiansa julkiseksi. Itse pääsin tämän illan konseptin myötä irti vimmaisemmasta luomisen prosessista jo antamalla tekstille työnimen. 

Ryhdyin odottamaan sitä dialogia jonka keskeneräiset teokset saavat tekijän ja yleisön tai tekijän ja lopulta tuonnempana, jo armollisessa vaiheessa, kustannustoimittajien välillä. Tällaisiin keskusteluihin voi saada kimmokkeen toki jo esilukijalta, mutta miksei myös postatessaan runocontenttia someen.

Olen vuosia seuraillut eri kirjailijoiden haastatteluja ja tarkkaillut tilannetta, ja monet kertovat, etteivät edes halua puhua seuraavan kirjan aiheesta rakkaimmilleenkaan, kun teos on vielä kesken. Siihen tietysti on lupa tässä ammatissa, jossa on essentiaalisesti enemmän tai vähemmän itsensä herra, mutta samaan aikaan keskeneräisten teosten esitteleminen näyttäytyy rohkeana tekona. Voihan olla, että kirjoittamisen aikana syntyneet paperihaavat ovat vielä auki, ja sen tiedämmekin, että ne häviävät ja haalenevat vain ajan myötä. Haastavin pikkujuttu onkin tulla ihmisten eteen, kun paperihaava vielä vuotaa.

Se, että hahmottaa sekä oman keskeneräisyytensä, tekstin suhteen käsikirjoitukseen, keskeneräisyyden käsitteen laajemmin osana omaa elämää ja niiden kaikkien toisiaan leikkaavat linjat, pakahduttavine, rationaalisine tai ihan sekopäisine tunteineen, on osa tätä ihanaa työtä, jota kirjailija saa tehdä. 

Vaikka en itse ole valmis vielä työnimellä kulkevan, Oulun kirjallisuuden talon illassa esittelemäni käsikirjoituksen kanssa (so. selontekoni ei ole vielä riittävä), ei liene kukaan muukaan yleisön eteen astuva, jonka mukana on vain puhdas teksti.

Eeva Maria al-Khazaali

Oulun kirjailijaseuran sivuille >