Muumi, musiikki ja muki
20.10.2020
Eeva Maria al-Khazaali: Teksti, teos ja keskeneräiset kirjat
21.10.2020

Viittaan kintaalla

Kuva: Aapo Kukko

Jos Robin Hood joutuisi elämään Suomessa ja tässä maailmanajassa, hänen elämänsä menisi päin hanurikvartettia. Jos hän vaikkapa saisi kuulla, että hänellä on diabetes, hän ajattelisi sen olevan eksoottinen, hehkeä neito. Tai jos hänelle kerrottaisiin, että hänen hygieniansa on huono, hän mieltäisi sen yliluonnolliseksi asiaksi.
Nottinghamin sheriffin toiminnassa on tolkkua, vaikka hän onkin julma ja kohtuuton. Sheriffin jalo tehtävä on kerätä veroja. Nykyajan verottaja ottaa – vähintään periaatteessa – jonkin verran kaikilta ja antaa jonkin verran kaikille. Robin Hood nääntyisi ottamisesta ja antamisesta, jos hän yrittäisi toteuttaa itseään nykyisyydessä. Jousiammuntaharrastus hidastaisi syrjäytymistä jonkin aikaa, mutta pian identiteettikriisin riivaama Robin Hood ajautuisi rantakööriin.

Teräsmiehellä on korkea moraali, eikä hän röntgenkatsele koko ajan ihmisten asuntoihin säteilyvaaraa aiheuttaen. Hän käyttää yli-inhimillisiä kykyjään vain hyvään, eikä ota rikkailta. Hän suojelee ihmisiä kaikilta hankaluuksilta – myös Robin Hoodin kaltaisilta rosvoilta, jotka eivät epäröisi ottaa rikkailta. Tässä mielessä Teräsmies on lähempänä Nottinghamin sheriffiä kuin Rosvo-Robinia.

Teräsmieskään ei menestyisi Suomessa. Ennen pitkää hän joutuisi Ilmailuhallinnon silmätikuksi, eikä hän saisi lentää ilman lennonjohdon ohjeita ja lupakirjaa. Teräsmiehen mielestä byrokratia olisi typerää, ja hän painelisi eduskuntaan toiveenaan puhua päättäjille asiasta. Siellä hän lukisi patsaan pitelemästä kilvestä LEX ja käsittäisi heti, että paikka onkin hänen arkkivihollisensa temppeli. Teräsmies hajottaisi eduskunnan Kekkostakin nopeammin. Yleinen mielipide kääntyisi Teräsmiestä vastaan. Hän joutuisi yhdyskuntapalveluun valmistamaan muttereita, mikä sotkisi hänen päänsä pahoin, sillä hän olisi palvellut yhdyskuntaa myös vapaaehtoisesti, joskin eri tavalla.
Jos Lepakkomies, joka paremmin Batmanina tunnetaan, saisi selville Jokerin suunnittelevan yllätystä Suomessa järjestettävällä ihmisoikeusmielenosoitusmarssilla, hän kirmaisi paikalle ja hihkuisi:

– Älkää peljätkö, olen Lepakkomies, ja tässä on uskollinen kumppanini Robin!
Poliisi tiukkaisi naamiomiehiltä henkilöllisyystodistuksia, joita heillä ei tietenkään olisi, ja nöyryyttäisi heitä virkkoen:
– Teidän sen sijaan kannattaisi peljätä, sillä minä olen Kepakkomies ja tämä on uskollinen kumppanini Nokia!
Lepakkomies ja Robin saateltaisiin ulos mielenosoituksesta ja julkisesta elämästä koiranpuremat persuksissaan. He joutuisivat luovuttamaan erikoisvarusteensa ja ajautuisivat kaikkien turvaverkkojen ulkopuolelle.

Ajan mittaan murtunut Teräsmies, puusta pudonnut Lepakkomies sekä Hoodin Robin ja liitteetön Robin – löytäisivät toisensa ja muuttaisivat kimppaan. Jonain yönä näytettäisiin uusintana jääkiekon MM-kultajuhlia. He hämmästelisivät totisuutta yhteislaulussa: me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmin katsotaan… Suomessa sankari ei pukeudu viittaan vaan hän luovuttaa ihokkaansakin. Hän saa illan mittaan yliluonnolliset voimat ja luo itse omat sääntönsä. Entiset sankarit katsoisivat toisiaan ja kokisivat yht´aikaisen riemastuksen: justiinsa tuollaisia me nykyään olemme!

Kuva: Aapo Kukko

Kauniiksi lopuksi menneiden aikojen ja toisten maailmojen poikkeusyksilöt olisi integroitu suomalaiseen yhteiskuntaan, jossa jokainen mallasjuomamannekiini on sankari. On vain älyttävä olla olematta parempi kuin muut. Kun yksilöä estetään tekemästä sitä mitä hän osaa parhaiten, hän oppii näkemään oikein silmin. Kymmenentuhannen muun kera hän loitsii modernin ohittanutta imperatiivia: keitä neon, Ne-sankarit. Silloin universumi vastaa, ja Ne-sankarit loistavat ja vilkkuvat toreilla ja terasseilla kuin loisteputket. Neonsankarit.

Nollapersoona

Julkaistu 21.10.2020

Oulun kirjailijaseuran sivuille >