Minna Mikkonen: Epävarmuudesta ja keskinkertaisuudesta
1.12.2018
Läski vuoden verran
17.10.2020

Pekka Aittakumpu: Muuta mahdollisuutta ei ole

Kuva: Vesa Pentikäiinen

Maailman menosta voi olla montaa mieltä, mutta Suomen osalta tosiasia on, että meillä on asiat paremmin kuin koskaan. Totta kai yhteiskunnassamme on paljon parannettavaa. Eivät maailma ja yhteiskunta tule koskaan valmiiksi tai täydellisiksi.

Suomen menestystarina perustuu siihen, että esiäitimme ja -isämme ymmärsivät sivistyksen merkityksen ja halusivat kansan kouluun. Koulutuksen tuoma sivistys on merkinnyt sekä henkisen että aineellisen elintason nousua. Mitä korkeampi koulutustaso väestöllämme on ollut, sitä ylemmäs myös elintaso on kohonnut.

Sivistys ei ole pelkkää faktojen tietämistä. Sivistyneeseen ajatteluun kuuluu ymmärrys siitä, että maailma ei ole yksioikoinen eikä jokin ihmisryhmä toisia arvokkaampi tai tärkeämpi.

Sivistykseen ei kuulu myöskään näkemys, jonka mukaan minä tai minun ryhmäni on kaikessa oikeassa ja kaikki muut kaikessa väärässä. Järjestäytyneelle yhteiskunnalle ja ihmisoikeuksien toteutumiselle tällainen ajattelu olisi kohtalokasta.

Viime aikoina on havaittu merkkejä siitä, että sivistyksemme on eräänlaisessa käännepisteessä. Länsimaisen ihmisen ajattelu ja maailmankuva ovat yhä suppeampia. Ääriliikkeet saavat jalansijaa myös vakiintuneissa yhteiskunnissa ja rakenteissa.

Yksioikoistavia kuplia on muodostunut niin joukkojen keskuuteen kuin yksittäisten ihmisten pään sisälle. Kuplassa oleva ei näe muuta kuin oman ryhmänsä tai oman päänsä sisäisen maailman. Muut näkökulmat unohtuvat.

Miksi maailmankuva kapenee ja syntyy kuplia? Tästä on viime aikoina syyllistetty usein sosiaalista mediaa. Somella ei kuitenkaan ole asian kanssa mitään tekemistä. Syy on kulttuurimme voimakas viihteellistyminen, joka alkoi vuosikymmenet ennen blogeja, Facebookia ja Twitteriä, ja joka nyt ilmenee kaikkialla.

Sosiaalisessa mediassa voisi jakaa myös syvällistä sisältöä, jos se ihmisiä kiinnostaisi. Toki sitä silloin tällöin tapahtuukin, mutta liian harvoin.

Viihteellistyminen ei kuitenkaan tarkoita vain pinnallisia mediasisältöjä: ne ovat pikemminkin syy kuin seuraus. Media tarjoaa sitä, mitä niiden halutaan tarjoavan, eli sitä, mikä myy.

Viihteellistyminen on asenne ja tapa elää. Se merkitsee pintapuolista suhtautumista elämään. Asioita ei ajatella syvällisesti eri näkökulmista, vaan ahtaasti, yksisilmäisesti ja pintapuolisesti. Elämässä pyritään pääsemään mahdollisimman vähällä ja etsimään ennen kaikkea omaa nautintoa, pintakiiltoa ja helppoja ratkaisuja.

Viihteellisen asenteen ja maailmankuvan vallassa oleva ihminen ei pysähdy liian monimutkaisen tekstin, videon tai puheen äärelle, vaan viihtyy yksinkertaisen, mustavalkoisen ja kärjekkään parissa. Tähän sivistyksen rappeutuminen on johtanut.

Kärjekäs, pelkistetty ja mustavalkoinen on helppoa siksi, koska se erottuu ja on helppo lokeroida. Kuitenkin se, mikä on helppo ymmärtää, ei välttämättä ole totuus tai edes lähellä sitä. Totuus saattaa olla huomattavasti monimutkaisempi ja vaikeampi ymmärtää.

Ratkaisujen etsiminen moniulotteisiin kysymyksiin, kuten pakolaisleireihin, ympäristön saastumiseen ja huumeongelmaan, vaatii työtä ja vaivaa. Se vaatii kuplan ulkopuolelle katsomista ja jopa sinne kurottautumista.

Mikä puhkaisee kuplan?

Kuva: Vesa Pentikäiinen

Juuri mikään ei haasta ja kehitä ajattelua niin tehokkaasti kuin kaunokirjallisuuden lukeminen. Kaunokirjallisuus näyttää maailmaa toisen ja monen näkökulmasta. Se laittaa tuntemaan ja kokemaan maailman eri tavalla kuin video tai somepätkä.

Lukemisen hyödyistä on tehty pitkiä listauksia. Hyödyt ovat kiistattomat.

Pelkkä jonkin asian hyödyllisyys ei kuitenkaan välttämättä innosta sen äärelle. Siksi tarvitaan erilaisia keinoja, joilla lukemista tehdään näkyväksi ja luodaan lukemisesta myönteistä mielikuvaa.

On hienoa, että meillä on Oulussa aktiivinen kirjailijaseura, lasten ja nuorten sanataideviikot, laadukas kirjastoverkko ja Botnia-palkinto. Kirjallisuuden tulee näkyä voimakkaasti myös kulttuuripääkaupunkihankkeessa.

Oulu on sivistyksen etujoukoissa. Se on vahvuutemme. Sivistyksen tulee olla myös Suomen, Euroopan ja koko ihmiskunnan vahvuus. Muuta mahdollisuutta ei ole, jos haluamme edes pyrkiä kohti valmista maailmaa.

Pekka Aittakumpu

Julkaistu 21.10.2020

Kolumni on julkaistu ensi kerran kesäkuussa 2019, Stiiknafuulian printtinumerossa 29.

Oulun kirjailijaseuran sivuille >