Pekka Aittakumpu: Muuta mahdollisuutta ei ole
14.6.2019
Ruumiin kulttuuri
18.10.2020

Läski vuoden verran

Kuva: Aapo Kukko

Harvat lukijat ja tyhjä lompakko ovat kirjailijan ainaisia murheita. Kiukuttaa, kun vaivoin punnerrettu ylevä hengentuote ei kelpaa yleisölle eikä kriitikoille. Vika on ilman muuta lukijoissa.

Moni harkitsee kirjoittavansa henkensä pitimiksi ajanvieteromaanin. Sellaisessa komea muukalainen viettelee madamen vuoristohotellissa. Tai entinen rikospoliisi viettelee eläkepäiviä ja ratkoo mysteereitä hupihommina. Muutama kopio sellaista painotuotetta menisi kaupaksi juna-aseman kioskista.

Ennen kuin vie sielunsa kanikonttoriin on syytä silmätä arkitodellisuutta. On väärinkäsitys, että ihmiset eivät enää lue. Esimerkiksi blogeja luetaan paljon. Suurin lukijakunta on heillä, jotka kirjoittavat syntisen ruumiinsa kiduttamisesta. Sitä kutsutaan yleisesti laihduttamiseksi, korrektimmin kiinteytykseksi. Toinen suosittu aihepiiri on mässäily, jonka ympärille on kasvanut ruokablogien kultti. Sen jäseniä yhdistää horjumaton usko omaan keittotaitoonsa. Myös jälkimmäisten kirjoittajat saattavat harjoittaa kidutusta, mutta se ei kohdistu heihin itseensä.

Koska elämässä on kysymys ihonalaisen rasvan ja puhdassydämistävän hikijumpan ikuisesta kamppailusta, tulisi aihetta lähestyä useammin myös kaunokirjallisuudessa. Blogeja luetaan siksi, että kirjallisuus ei tarjoa sitä, mitä lukijat isoavat. Luksusmatamien hameita pöllyttävä playboy tai oikeamielinen eläke-etsivä eivät edusta todellisuutta. Eivät sellaiset raavi hajamielisenä takamustaan tai unohda, miksi juuri avasivat jääkaapin oven. Lukija tarvitsee samaistumisen kohteita, mutta myös itseään huonompia, jotta voi tuntea itsensä muita paremmaksi.

Otetaan esimerkiksi ensimmäistä lastaan odottava pariskunta, jonka päivittäisenä päivittelyn aiheena ovat miehelle hullunkurisesti kertyneet raskauskilot. Tällainen pari on metka näky vaikkapa sunnuntaikävelyllä: Keskiraskaudessaan hehkuva mamma purjehtii eteenpäin kuin antiikin jumalhengetär. Ympäriinsä tempovan pinserin kanssa puolitoista askelta jäljessä puhkuva miehenpuoli taas näyttää siltä kuin olisi teipannut toppatakkinsa alle John Irvingin tuotannon.

Romaanin henkilöinä he voisivat olla uraorientoitunut, kiinteytysblogia kirjoittava aivokirurgitar ja moderni koti-isä, joka on lohtusyömäri. Viimeksi mainittu keksisi ratkaisun rikosmysteeriin Bumtsibumin vuorosanoista. Kiihkoissaan hän nostaisi etusormen pystyyn, jolloin tuopillinen huitua loiskahtaisi älyluurin päälle. Pahaksi onneksi puoliso olisi samaan aikaan Zürichissä poraamassa YK:n pääsihteerin kalloa.

Fiktion sankari kuitenkin selättäisi ongelmat, ja siunatuksi lopuksi vauva nukkuisi isällisen kellukkamahan päällä. Se huvittaisi vanhempia kovin, ja he nauraisivat asialle viskeraalirasvainen vatsakumpu ja timmiksi piinattu liha tutinoiden. Vuotta myöhemmin läski olisi sulanut kuin huomaamatta taaperon perässä lyllertäessä.

Kuva: Aapo Kukko

Vuodesta toiseenko ei muka kiinnostuta lihomisesta ja laihdutuksesta? Jos Suomen kokoiseen maahan mahtuu 10247 ruokablogia, 14538 laihdutusblogia ja jokaiselle jokunen lukija, on aihetta jännärimurhapornomaisesti lähestyvälle romaanillekin ammottava markkinarako. Vertailun vuoksi mietittäköön, montako jatkosota-aiheista romaania on pyöräytetty kustantamojen mankeleista Väinö Linnan menestyksen perässä hiihtäen. Läskien taistelu ylivoimaista insulttigrammien armeijaa vastaan on nykyajan talvi- ja jatkosota jatkojen jatkoineen; pieni joukko huonosti puettuja kakkostyypin ihmisiä taistelee oikeudestaan sattumanvaraiseen ulkonäköön ja vatsan iloihin.

Nyt tiedämme, millainen on ajassamme himoittu bestseller, joka väistää kriitikon kivisateen ja saa nälkävyön muuttumaan kylläisyyshenkseleiksi. Mainen kunnia on silti katoavaista – kuten on New Hampshirenkin, vaikka siitä harvemmin muistutetaan – siinä kuin housunkannattimen laatu. Siksi menestystä tulee seuraavana vuonna seurata edeltäjäänsä muistuttava jatko-osa tai muuten samantapainen kirja.

Alussa oli läskipakina. Jonkun täytyy kirjoittaa se ensimmäinen läskimooseksen kirja ja aloittaa läskikapina.

Nollapersoona

Julkaistu 21.10.2020

Pakina on julkaistu ensi kerran maaliskuussa 2019, Stiiknafuulian printtinumerossa 28.

Oulun kirjailijaseuran sivuille >