Monika Luukkonen: Buddhan hipaisu. Harjoituksia hereilläoloon.
20.4.2021
Kari Kovalainen: Kuuralinnun maa
20.4.2021

Petri Vartiainen: Isän linnoitus

Autofiktiivinen pienoisromaani

”Vain juostessani minulla on aikaa pysähtyä ajattelemaan sinua kunnolla.”

Isän linnoitus on autofiktiivinen pienoisromaani isän kuoleman aiheuttamasta surusta. Teoksen kertoja, poika, tekee surutyötään juoksemalla.

”Nyt tuntui kuin muistoilla ja juoksulla olisi yhteinen askel.”

Juoksulenkin edetessä poika yrittää selvittää, miksi isä viimeisinä vuosina sulkeutui itseensä.

”Isä, etkö tiennyt istuvasi linnoituksessa, itse rakentamassasi?”

Päiväkirjamaisissa havainnoissaan Vartiainen kuvailee vähäeleisellä taituruudella ja lyyrisin sanakääntein surutyönsä etenemistä päivien kuluessa ja kilometrien taittuessa.

”Ovemme eivät tietenkään ole samat. Elämme erilaiset, omat elämät. Mutta jokaisessa tarttumassani kahvassa on sinun kätesi jättämä lämpö.”

Petri Vartiainen on kuusamolainen kirjailija, joka työskentelee äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana. Hän on aiemmin kirjoittanut teokset Isäasentoja (2014) ja Miehen ryhti (2016).

Basam Books 2021.