Tomi Sonster: Koska olen täydellinen
29.6.2019
Lauri Hirvonen: Pei ja Ryhveli pelastajina
9.10.2019

Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen & Jenni Räinä: Metsä meidän jälkeemme

Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen & Jenni Räinä
Metsä meidän jälkeemme
Like Kustannus Oy, 2019.
300 s.

Kestävää metsätaloutta – Metsä meidän jälkeemme haastaa käsityksiä

Ihminen pitää lähtökohtaisena luonnon tilana sellaista, mikä on vallinnut hänen kasvun vuosinaan. Kun muutoksista tulee osa uutta normaalia tilaa, ne unohdetaan. Asioiden ongelmallisuus ei kuitenkaan poistu sillä, ettei sitä huomaa.

Metsä meidän jälkeemme on kolmen toimittajan ja valokuvaajan yhteistyönä syntynyt tietokirja suomalaisesta metsästä. Teos muodostaa kuvauksen siitä, mitä metsä on, mitä se on ollut, miten ja miksi se on muuttunut sekä mikä sitä saattaa tulevaisuudessa odottaa.

Teos koostuu neljästä osiosta, jotka rakentavat totutusta poikkeavaa kuvaa suomalaisen metsän elinkaaresta ja tilasta. Haastatteluihin, tutkimustietoon ja henkilökuviin pohjautuvien reportaasien lisäksi teoksessa on myös tiiviimpiä artikkeleita, jotka antavat lisävälineitä aiheen käsittelyyn.

Valokuvaaja ja videontekijä Anssi Jokiranta asuu Rovaniemellä. Hän on kuvannut Lapin maisemia viidentoista vuoden ajan ja työskentelee sanomalehti Lapin Kansalle.

Torniosta kotoisin oleva toimittaja Pekka Juntti on kiinnostunut erityisesti pohjoisen elämästä ja ilmiöistä. Hän on kirjoittanutta kolumneja muun muassa Ylelle ja hänet on palkittu Bonnierin Suuren Journalistipalkinnon Yleisön suosikki -kategoriassa.

Rovaniemeläinen toimittaja ja sisällöntuottaja Anna Ruohonen on kirjoittanut aiheista, jotka sijoittuvat Pohjois-Suomeen. Hän on tehnyt reportaasimatkoja myös esimerkiksi Nepaliin, Indonesiaan ja Norjaan.

Hyryn kylästä kotoisin oleva oululainen tietokirjailija ja toimittaja Jenni Räinä viettää mielellään vapaa-aikaansa hevosen kanssa metsässä. Hänen ja valokuvaaja Vesa Rannan teos Reunalla (Like Kustannus Oy 2017) on voittanut Botnia-kirjallisuuspalkinnon.

Teos esittelee onnistuneesti metsän ja sen muutosten merkityksiä erilaisten näkökulmien kautta. Metsän menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta lähestytään metsänomistajien ja -käyttäjien, luonnon monimuotoisuuden, ilmastonmuutoksen ja biotalouden näkökulmista. Mukana on muun muassa yritysjohtajia, tutkijoita, metsäalan yrittäjä, metsästäjä, suunnistaja, metsänsuojelija sekä silmälläpidettävien lajien listalle joutunut helmipöllö.

Esille nostetaan tietoisuutta siitä, että tapa puhua metsistä vaikuttaa suuresti myös käsitykseemme niistä. Teoksessa kerrotaan ymmärrettävällä tavalla tehometsätalouden retoriikasta ja metsänhoidosta termien ja juurtuneiden käytäntöjen takana.

Keskeisinä aiheina esiin nousevat metsän rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä ja huoli sen monimuotoisuuden säilymisestä. Teoksessa esitetäänkin mielenkiintoinen näkökulma: 

Mikäli lopettaisimme metsien hakkuut kokonaan, kuittaisimme omat päästömme vuosikymmeniksi, kun metsä imisi hiiltä ilmakehästä puuston kasvuun.

Teoksen asia on painavaa, mutta fonttikoko melko pieni. Kirjoittajien tyylit välittyvät hyvällä tavalla, tekijän olisi kuitenkin voinut mainita myös kunkin luvun alussa. Teksti siirtää lukijaa aiheessa sujuvasti eteenpäin, vaikka valokuvien sijoittelu ajoittain katkaiseekin lauseen ja lukeminen häiriintyy hieman. Vaikka lukiessa täytyy välillä palata edelliselle sivulle, tekstit nivoutuvat yhteen muodostaen eheän kokonaisuuden.

Jokirannan voimalliset valokuvat luovat teokseen moniulotteisuutta ja syvyyttä. Painokkaat ja sisällölliset kuvat tuovat lukemiseen toimivaa tauotusta ja tilaa.

Moni meistä metsäkansan edustajista ei ole koskaan käynyt luonnontilaisessa metsässä. Esimerkiksi minulle voisi lähes normaalia luonnon tilaa edustaa metsistä kulotettu pelto, koska sellaisen keskellä olen viettänyt kasvuni vuodet.

Metsä saattaa olla meille merkittävä useammalla tavalla kuin tiedämmekään. Toivottavasti se ei kuitenkaan ole ”jotain niin kryptistä, että parempi kun joku muu hoitaa sen.”

Suosittelen teosta kaikille metsänomistajille. Suosittelen sitä myös jokaiselle, jonka mielestä metsätalous on liian monimutkaista, jotta voisi ottaa kantaa keskusteluun metsiemme tilasta ja käytöstä.

Kirsi Huhtanen

Julkaistu 21.10.2020

Julkaistu ensi kerran syyskuussa 2019, Stiiknafuulian printtinumerossa 30.

Oulun kirjailijaseuran sivuille >