Kuvauksellinen
9.9.2021
Kuuskytä vuotta ja sikana
29.10.2021

Ari Paulow: Arin eläkevuosi

Kuva: Ari Paulowin kotialbumi.

Julkaistu 9.9.2021

Meitä taiteilijoita – kirjailijoita, näyttelijöitä, kuvataiteilijoita, kuvanveistäjiä, muusikoita ja teatteri- ja elokuvaohjaajia – yhdistää ainakin yksi asia: Mitään varsinaista eläkeikää ei ole. On vain yleinen kansaneläkeikä.

Huomasin tämän hyvin paikkansa pitäväksi15.5.2019–15.5.2020 välisenä aikana, kun olin pitkään harkittuani lopettanut kirjailijantyöni. Kun olin väsynyt ja haluton istumaan 4–6 tuntia kirjoituspöydän ääressä. Aina viitenä päivänä viikossa. Aina syyskuun puolesta välistä toukokuun puoleen väliin saakka. Vuodesta toiseen jo melkein kahden vuosikymmenen ajan. 

Nuo 365 vuorokautta ”eläkkeellä” selvittivät olennaisen:

Viikonloppujen laatuaika rakkaiden kanssa ja – korona-aikana harvinaiset – juhlat ja reissut oikein mukavia. Viisi pistettä viidestä.

Arki yksin kotona tylsää ja puuduttavaa. Vaikka luin ja kuuntelin lempimusaani, imuroin, hoidin tiskit ja katselin dokumenttifilmejä. Vaikka lohdutin itseäni aiemmin tehdyillä töillä ja usein viski- ja konjakkiryypyillä.

Niinpä kun vuosi oli mennyt ja arki jatkui harmaana, käärin hihani ja ryhdyin romaaninkirjoitustöihin. Tässä touhussa hurahti yhtä lailla tasan vuosi.

Tuloksena syntynyttä Luurankosaari-dekkaria kustantajani kuvailee näin:

Joukko suomalaismiljonäärejä osallistuu Agatha Christie -henkiseen Murhaleikkiin. Hauskaan roolipeliin ylellisen lomakylän rauhassa. Etäällä mediasta, töistä ja kaikista muista huolista.

Kun sitten yksi joukosta kuolee, leikki muuttuu todeksi. Pelon, kauhun ja neuvottomuuden synkäksi noidankehäksi.

Kuka heitä surmaa aivan oikeasti? Mistä murhaaja tulee ja miksi? Onko heillä kaikilla sama kohtalo?

Tämä jos mikä privaattietsivä Jesse Hackmanin ominta osaamisaluetta. Hän on Murhaleikki-porukan ainoa toivo. Ainoa pelastava enkeli.

13. Hackman-romaani on kotimaisen dekkarigenren aatelia. Hiipivän jännityksen, nasevan sanailun, toiminnan ja mojovien yllätyskäänteiden keitos.

Minulla on nyt kirjailijana 20-vuotisjuhla. Ensimmäinen pitkä
proosani, pienoisromaanimittainen Jerry Cotton -seikkailu Luoteja kaikilla mausteilla
putkahti painosta keväällä 2001.

Ari Paulowin Luurankosaari-dekkari ilmestyy syyskuussa.

Oulun kirjailijaseuran sivuille >