Kuvauksellinen
9.9.2021
Kuuskytä vuotta ja sikana
29.10.2021
Kuvauksellinen
9.9.2021
Kuuskytä vuotta ja sikana
29.10.2021

Eläköön kirjallisuus – ja sehän elää

Kuva: Janne Leppäkoski

Kuva: Janne Leppäkoski

Julkaistu 9.9.2021

Kesä mennä hurahti ja syksy saapui. Hyvä niin. Ei sillä ollenkaan etteikö kesällä olisi kivaa. Mutta syksyn tullen valoisan kesän ylikierrokset laantuvat pimeneviin ja viilentyviin iltoihin, ja se tuntuu aina jotenkin helpottavalta. On aika pysähtyä, kääntää katse sisäänpäin. Vetäytyä viltin mutkaan ja möyröttää epäsosiaalisena omassa kömmässään.

Syksyssä odotettua on myös jälleen koittava Uusi kirjallisuusfestivaali, joka alkaa Oulussa huomenna perjantaina. Silloin kannattaa siis kuitenkin olla sosiaalisena, sillä luvassa on monipuolista ohjelmaa kirjailijahaastatteluineen ja Tuban iltamenoineen. Tosin osaan tapahtumista pääsee osallistumaan myös etäyhteyksillä tai katsomalla tallenteet Youtubesta, mikäli viltin mutkasta on mahdotonta päästä ihmisten ilmoille taikka lentsu on päässyt iskemään.

Oulun kirjailijaseura järjestää kirjallisuusfestivaalin kotikaupungissaan tänä vuonna kuudetta kertaa. Osana festivaalia nähdään ja kukitetaan Oulun kirjailijaseuran perustaman Botnia-kirjallisuuspalkinnon ehdokaskirjailijoita. Tämän vuoden ehdokasteoksissa korostuvat niin ikään syksyyn sopivat tummat, jopa synkät sävyt.

Yksi Botnia-ehdokkaista on heinäkuussa menehtyneen oululaiskirjailija Hanna Haurun tänä vuonna ilmestynyt Viimeinen vuosi (Like). Vaikka kirjailija ei olekaan enää tässä maailmassa iloitsemassa ehdokkuudestaan, on se hieno tunnustus pohjoista elämää omaäänisesti kuvanneelle kirjailijalle. Kirjallisuus elää, vaikka sitä luovat taiteilijat tulevat lopulta jokainen tiensä päähän.

Ajatus tuo lohtua ja herättää suurta kunnioitusta niin kirjallisuutta kuin sitä synnyttäviä kirjailijoita kohtaan.

Maria Kurtti, päätoimittaja