Jenni Räinän tietokirja on jälleen Botnia-ehdokkaana – ”Kirjoittaminen helpottaa ilmastoahdistusta”
9.9.2021
Eero Suvilehto: Runo
29.10.2021

Kuuskytä vuotta ja sikana

Kuva: Aapo Kukko

Kuva: Aapo Kukko

Julkaistu 29.10.2021

Kuulitteko, kun tubettaja pieraisi putkeen ja maailma vavahti? En minäkään. Anteeksi. Zeitgeist puraisi. Ihastuin itseeni ja unohdin että nimimerkin takana on ihminen, jolla on tunteet. Siksi se oikeutetusti riehaantuu niin, että napajäätikkö sulaa. Nyt on kiireesti tehtävä jotain tai e-volkkarin Golf-virta katkeaa. Eikö? Voi hegelin hegeli…

Oikeasti asiani koskee oopperaspesiaalia. Vuorokaudenaikalehti kertoo, että Karita Mattila, 61, kantaa aina kondomeja käsilaukussaan: ”Mikä siinä on niin vaikeaa?”. Moni 60-luvun alussa syntynyt ei osaa kysyä kouluterveydenhoitajalta neuvoja. Onneksi Karita kertoo, miten kortsua käytetään. Edellä mainittu lehti tietää myös, että Madonna näytti takapuoltaan yleisölle kesken tv-ohjelman kuvausten. Ennen vanhaan kuusikymppisillä oli talkkunapuuro ja radiouutiset. Nyt tämä kuriton sukupolvi perseilee telkkarissa.

Anteeksi. Karita kadehdittavine kurkkuineen on tuottanut elämyksiä lukuisille ihmisille saaden aikaan vain hyvää. Hän on myös ihminen, jolla on tunteet. Ei ole sopivaa arvuutella, mitä reittä pitkin otsikko nousi juttuihin. Reittiä pitkin. Freudilainen letkautus. Pahoittelut myös Madonnalle. Ehkä hän paljasti viimeisen 30 vuoden tuotantonsa alkukodin lihaisalla Express yourself -persformanssilla. Vintagehanurilla on keräilyarvoa, vaikka olisikin soittokelvoton.

Asiallisesti puhuen tarkoitus oli käydä keskustelua tieteen asemasta yhteiskunnassa. Yliopistoylppöjen mukaan aivot ovat tärkein sukupuolielin. Hiljattain on väitelty myös, että suolisto on toiset aivot. Vain yksi voi logiikan peruslähtökohtien mukaisesti olla tärkein. Mielekkään ajattelun turvaamiseksi tiedeyhteisön on selvitettävä elinten lopullinen tärkeysjärjestys.

Sori nyt oikeasti. Aivot (tärkein sukupuolielimeni) käväisi(vät) ylikierroksilla. Elin menee solmuun, kun yksikköä ja monikkoa vedellään ristiin. Aikojen alusta on moitittu sitä, joka ajattelee vain alapäällään. Kuvittelisi, että olisi jo laadittu suositus ylä- ja alapääajattelun suhteesta. Alapää viitannee tässä kontekstissa ensisijaisesti sukupuolielimiin. Ajatteluelimiä ovat siis yläpää (aivot), suolisto (toiset aivot) ja ns. alapää. Sukupuolielimiä ovat ne perinteiset ja aivot (tärkein). Selitysteoksen puutteessa toiset aivoni luovat vain aivopieruja. Kaiken lisäksi aiheena piti olla intersektionaalinen feminismi. En valitettavasti ymmärrä siitä hevon persettä, joten jääköön väliin.

Hevonperseistä puheen ollen kirjasyksy on taas koittanut. Monet eivät jaksa, ehdi tai muuten vain halua odottaa, että kriitikko on lukenut kirjan. Tässä kiihkeätempoisessa ajassa onkin aivan perusteltua jakaa mielivaltaisia suositteluja tuntemattomille. Jos himoitset peukutuksia, voit levitellä seuraavia lukuvinkkejä.

Ohittamaton teos on Mitä missä milloin 2022, joka selitystä kaipaa. Ensimmäinen kysymyssana on lajinsa paras, toinen olennainen ja viimeisimpään onkin vastaus jo valmiina. Kysymysmerkin puute on tosin ylimielistä. Jos isoat jotain konkreettisempaa, niin johtavan kirjakaupan kuumimpiin uutuuksiin on listattu Näin piirrät hevosia 15 minuutissa. Hevosen anatomiaa sivuttiinkin jo edellä. Näiden kahden kirjan lisäksi isänpäiväksi ilmestyy raju tilitys jokseenkin jokaiselta suomalaiselta muusikolta, poliitikolta, urheilijalta ja entisaikojen tv-kasvolta.

Uutuuskirjoihin on listattu myös Seitsemän veljestä, kirjoittanut Aleksis Kivi. Pitäisiköhän lukaista… Myös Mika Waltarilta on tulossa uutuuskirjoja. Seuraavaksi Uusi testamentti? Saadaanhan joka kesä uusi, viettelevä jäätelömakukin – malttamaton mansikka tai kiihottava kirsikka. Ehkä maailma ei olekaan hullu; uutuuskirjan käsitettä on vain venytetty reunoiltaan. Helpoimmalla pääsee, kun vain lukee ja nuolee kiltisti sitä mitä on tarjolla. Syvimmät pahoittelut. Taisi venähtää muutamakin asia äsken. Toistuvat päähän kohdistuneet iskut saavat tekemään asioita. Nyt on viisainta rauhoittua kuusikymppisten tekemän musiikin parissa. Laitetaan soimaan vaikka Miljoonasateen uutuuslevy Hevonen ja madonna (1993).

Nollapersoona