Kesää ja kulttuuritapahtumia odotellessa
20.4.2021
Onnea Oulu ja koko Pohjois-Suomi!
7.6.2021

Jenni Räinä: Villi välitila

Kuva: Teija Soini

Kuva: Teija Soini

Julkaistu 7.6.2021

Kirja on lähtenyt painoon. Helpotuksen tunne on konkreettinen. Kuin joku olisi nostanut painon pois harteilta, tyhjentänyt pään sisältä kasan tauhkaa, kopistanut kivet kengistä.

Muistin tämän helpotuksen tunteen, mutta en sitä seurannut purkkamaista ajanjaksoa. Tätä viikkojen odotusta, jolloin kirja on painokoneen mystisissä uumenissa ennen ilmestymistään. Aikaa, jolloin mieleen alkaa pulpahdella yksi kerrallaan kysymyksiä mahdollisista virheistä, kirjan sivuille tehdyistä rohkeista olettamuksista ja asioista, jotka ovat jääneet puuttumaan.

Olen jostain syystä varma, että painosta ulos tulevan kirjan jotkut sivut ovat mustia. Painokone on vain syltännyt ja sutannut sivut mustiksi.

Olen varma, että painosta ulos tulevasta kirjasta pomppaa silmiini ensimmäisenä virhe. Jokin asia on jäänyt huomaamatta huolimatta puuduttavista ja ikuisuuksia jatkuneista oikolukukierroksista.

Toisaalta puuduttavat editointikierrokset ovat tehneet sen, että kaikki ensirakkaus kirjaan on karissut. Olen kyllästynyt teokseen niin, että en oikeastaan enää edes ymmärrä, miksi olen kirjoittanut sen. Edellisten teosten kohdalla säälin tässä kohtaa prosessia lukijaparkaa, joka erehtyy kirjan ääreen ja joutuu lukemaan äärimmäisen tylsän opuksen. Tällä kertaa ymmärrän sääliä vain itseäni. Tiedän, että omiin oloihini ja aavistuksiini juuri nyt ei voi luottaa.

Jostain syystä olin unohtanut tämän kaiken. Tekee mieli käyttää joukkoa äitiysmetaforia.

Olin unohtanut tämän kuin unohdetaan supistukset ja muu tuska sen jälkeen, kun lapsi on maailmassa.

Toisaalta olen vaiheessa, jossa saattelen lasta maailmalle ja olen siitä äärimmäisen huolestunut. En usko, että se selviää.

Luulin olevani jo kokeneempi, en ensikertalainen, mutta vanhempana äitinä olen näemmä erityisen huolestunut. Tiedän enemmän vaaroja, joita tiellä mahdollisesti on.

Luulin, että tietokoneen näytöllä välkkyvä uusi pienokainen veisi ajatukseni ja edellisen lapsen saatteleminen maailmalle menisi siinä ohessa. Mutta ei lapsia laiteta maailmalle vain siinä ohessa.

Tämä on kauheaa. Yhtä aikaa pitää sopia haastatteluja ja muistaa olla innostunut teoksesta, joka jauhautuu parhaillaan painokoneessa (ja jossa on mustia sivuja). Pitää olla innostunut teoksesta, jonka on vain hetki sitten lukenut aivan liian monta kertaa ja johon on juuri niin kyllästynyt kuin likaisia sukkia ja astioita ympäri asuntoa levittelevään teiniin. Ei sillä, etteikö teini, teos, olisi rakas, mutta hei, juuri nyt vähän liikaa.

Kun teos tulee pahvilaatikossa painosta, kirjailijat jakavat videoita, joissa he avaavat jännityksestä kihisten laatikon. Aiemmilla kerroilla, olen vierastanut hieman kirjaa, pelännyt avata sitä, etten vain näkisi jotakin, joka ei ole kohdallaan. Olen silti ollut innoissani. Sekään ei ole sanottua. Eräs ystäväni oli kirjan saavuttua itkun partaalla. Se oli niin ruma! Onneksi ensijärkytyksen jälkeen kirjaan tottui. Sen kauniit piirteet alkoivat erottua. 

Vielä en ole siellä. Vielä olen tässä välitilassa, jossa lupaan itselleni, ettei enää tällaista. Kunhan pienokainen on saateltu maailmalle, pidän tauon. En halua näitä välitiloja. Todennäköisesti unohdan lupaukseni, hailuvan ajatukseni yhtä nopeasti kuin aiemmillakin kerroilla. Unohdan, että tällaisia kummallisia välitiloja edes on.

Vain yllättyäkseni jälleen seuraavalla kerralla.

Toimittaja ja kirjailija Jenni Räinän uutuusteos Kulkijat ­– Naisia metsissä, soilla ja tuntureilla julkaistiin toukokuun lopussa.

Oulun kirjailijaseuran sivuille >