Kesää ja kulttuuritapahtumia odotellessa
20.4.2021
Onnea Oulu ja koko Pohjois-Suomi!
7.6.2021

Voittotunnelmissa kesänviettoon

Kuva: Janne Leppäkoski

Kuva: Janne Leppäkoski

Julkaistu 7.6.2021

Nyt ne sitten tulivat – kesä, tapahtumat ja Ouluun voitto Kulttuuripääkaupunki 2026 -kilvassa! Huhhuh nimittäin ihan mielettömät fiilikset! Tuuletusten jälkeen edessä on kova puurtaminen, että Oulu saadaan todelliseen kulttuuriloistoonsa seuraavan viiden vuoden aikana. Kyllä meillä siihen edellytyksiä riittää, onhan innokkaita, hyvällä tavalla erottuvia ja omaleimaisen taitavia taiteen- ja kulttuurintekijöitä koko Pohjois-Suomi pullollaan. Tärkeintä onkin se, että kulttuuriin ollaan päättäjien puolesta valmiita satsaamaan myös rahallisesti. Nyt on sen verran isot asiat kyseessä, että toivotaan parasta. Ja jos ei toivominen auta, niin vaaditaan. Pohjoisen on nyt aika näyttää voimansa! Siksi on muistettava, että tyhjästä on paha nyhjästä eikä ilman leipää ole kulttuurintekijöitä. Eikä lopulta edes nälkätaiteilijaa.

Tänään julkaistussa kesäkuun juttukokonaisuudessa riittää hykerryttävän kirjavaa luettavaa henkilöhaastatteluista sarjakuviin. Esimerkiksi nostan nyt uuden tulokkaan verkkolehtemme sivuilla. Timo Luonuansuun Konekirjoittaja-novellissa liikutaan absurdeissa sfääreissä, kun yhdenlaisesta äkkiseltään mielettömältä tuntuvasta toiminnasta kertova teksti johdattaa lukijansa mielekkyys/mielettömyys/merkitys/merkityksettömyys/järkevyys/hulluus -pohdintoihin, joissa ei välttämättä lopulta ole enää päätä eikä häntää ja on vain parempi siinä sängyllä kattoa selällään tuijottaessaan ja kelaa päässä pyöritellessään pistää silmät kiinni ja nukahtaa.

Tämänpäiväisen julkaisun jälkeen Stiiknafuulia jää kesälomalle, jonka aikana pääsemme hippasemaan jos jonkinmoisissa ihanissa kesätapahtumissa. Syksyn ensimmäinen numero julkaistaan syyskuun alussa, juuri Uuden kirjallisuusfestivaalin alla, eli kekkerit jatkuvat muodossa tai toisessa myös syksyllä. Toivottavasti livemuodossa. Pitäkäämme siis hyvää huolta itsestämme ja muista, ottakaamme kaikki loputkin iloiten rokotteemme ja nauttikaamme kesästä, sitä on vielä rutkasti jäljellä!

Maria Kurtti, päätoimittaja