Runo on mustikka

Julkaistu 9.9.2021

Runo: Jukka Tervo

Lukisit sen edes kerran,

edes yhden runon lukisit, lukisit koko kirjan yhdesti,

lukisit sen kahteen kertaan

ja sitten kirjoittaisit siitä jotain

dataleipurin ruostumattomalla

mustekynällä katekismukseesi

vaikka Agricolan päivänä

onko sillä mitään arvoa

Bulevardilla, Hietalahden kirpputorilla ja

Kallion divareissa sadan vuoden päästä.

Kirjoitin muutaman ikuisen

ja muutamia huomaamattomia,

joista muodostuu akvarellin kokemus

ja hetki pysähtyy ihmettelemään itseään,

puukkoa lihasmuistissa,

mustien sähkökitaroiden korinavaloa

ja lapsuus patologin varmuudella

valaistaan ilman että sielu edes huomaa

tulleensa nähdyksi.

Runo on sydäniskuri.

Tämän viimeisen kirjoitan

Kirjailijaliiton jäsenmaksun kääntöpuolelle.

Jätän sen maksamatta kiitollisena.

Se on ollut pääni sisässä jotenkin piilossa,

ei niin kuin tappava kasvain, vaan kuin

päiväuniaan nukkuva lapsi

joka on pudonnut hiljaisuuden taivaaseen,

kuin kypsät mustikat Lintulammen kanervametsässä

josta ne kaksivuotiaan

pienin sormin katoavat maiskutukseen.

Kukaan ei ole profeetta.

Mykkyyden happosateeseen tottuu kyllä.

Kirjamessuhallin kattoon nostetaan muiden numerot.

Minun runoni eivät etsi kirjoittajaa,

eikä pohjoista voi siirtää.

Jos olisit lukenut edes yhden, olisin tullut

näkyväksi, mutta silloin en voisi olla

se kirjuri, jonka ei-minä

kirjoittaa ollessaan sillä tuulella.

Miksi olla siellä tai täällä,

kun yhtä hyvin voin olla kaikkialla.