Taiteen kansainvälinen sekatyöläinen
20.4.2021

Jarmo Stoor kirjoitti tähän asti henkilökohtaisimman romaaninsa, jossa voima ja herkkyys ovat yhtä – intohimo, kova harjoittelu ja periksiantamattomuus yhdistävät kirjoittamista ja urheilua

Kuva: Sirpa Stoor

Jarmo Stoor kasvoi Enontekijöllä, missä mies ei saanut itkeä edes pikkupoikana, vaan isä ohjeisti lyömään kiusaajia takaisin. Raskasta työtä tehtiin lapsesta saakka, niin, että lääkäri antoi tuomion: tuolla selällä et tule nostamaan mitään kynää painavampaa. Stoor nosti kyllä kynän, tulihan hänestä kirjailija. Mutta nosti hän paljon muutakin, tulihan hänestä myös SM-tason rugbynpelaaja ja kilpakädenväännön MM-tason mitalisti.

Prässissä esiintyvä kullanvärinen kynä, jolla nuori Jarmo Stoor kirjoitti Edgar Allan Poen innoittamia tummanpuhuvia novellejaan, löytyi yllättäen kirjan kirjoittamisen jälkeen vanhasta penaalista. Kuva: Sirpa Stoor

Julkaistu 20.4.2021

Teksti: Maria Kurtti

Kun Jarmo Stoor matkusti vuonna 2018 Bulgarian pääkaupunkiin Sofiaan kilpakädenväännön EM-kisoihin, ei hän osannut aavistaakaan mitä tuleman piti. Ankaralla dieetillä ennen kisapunnituksia itsensä näännyttänyt kirjailija aikoi kisojen jälkeen jäädä kaupunkiin lomailemaan ja kirjoittamaan Kyläjoen varrella -työnimellä kulkevaa teostaan. Siinä Stoor palasi lapsuuteensa ja nuoruuteensa Enontekiön Peltovuoman kylässä.

Kisoissa ottelu turkkilaista Arsuania vastaan pitkittyi loputtomalta tuntuvaksi kamppailuksi turkkilaisen kanssa likaista peliä pelanneen tuomarin takia. Sääntöjen mukaan Stoorin olisi kuulunut voittaa ottelu alkumetreillä, mutta ottelu venyi noin tunnin mittaiseksi. Kilpakädenväännössä, ”maailman nopeimmassa kamppailulajissa”, se on järjettömän pitkä aika. Ottelut kestävät tyypillisesti sekunteja, maksimissaan minuutteja. Pisimmät ottelut kestävät uusintoineen vartin.

Sietämättömän epäreilu tilanne, jossa ei kuitenkaan voinut tehdä muuta kuin purra hammasta ja taistella vastaan, toi Stoorin mieleen välähdyksiä omaan elämään vaikuttaneista epäreiluuksista ja toisaalta siitä voimasta, joka oli saanut vaikeuksista huolimatta jatkamaan eteenpäin.

Oli isä, jonka ”poronsilmän sokaisemasta silmästä ei sääliä herunut”, kiusaajat, joita punatukkaisen punkkaripojan, jonka liivissä luki ”Rakastan rauhaa ja naapurin tyttöä”, oli opeteltava lyömään takaisin, äiti, jonka saman kylän mies raiskasi äidin ollessa 8-vuotias ja joka joutui pyytämään Jumalalta anteeksi, koska oli ”houkutellut sotaan lähtevän miehen syntiin”.

Asioiden hyväksymistä, ei nöyrtymistä

Kyläjoen varrella -teoksesta tulikin Prässi, Stoorin yhdeksäs romaani, jossa ottelu käydään läpi minuutti minuutilta kirjailijan mieleen tunkevien takaumien keskeyttämänä. Voimakas jännite pysyy yllä ensi lehdiltä loppuun saakka ja ottelusta muistoihin ja takaisin soljuvat assosiaatiot tekevät kokonaisuudesta eheän.

– Halusin kirjoittaa niin, että se testosteronin ja adrenaliinin höyryinen tila kilpalavalta välittyy lukijalle aitona tuntemuksena, Stoor kertoo.

Syvää itsetutkiskelua vaatinut teos laajenee otteluaihettaan suuremmaksi epäreiluuden ja sen kohtaamisen käsittelyksi, johon lukija voi samaistua, oli hänellä omaa urheilukokemusta tai ei. Vetävästi ja humoristisesti kirjoitettu teos onnistuu kuitenkin herättämään kiinnostusta myös kilpaurheilua kohtaan.

– Urheilussa ja kirjoittamisessa on paljon samaa. Molemmat vaativat intohimoa ja kuntoa. Kirjoittamiskuntokin rapistuu, jos tekemisestä pitää liian kauan taukoa.

Niin urheilussa kuin kirjoittamisessa kehittyminen vaatii kovaa harjoittelua. Stoor aloitti kirjoittamisen lapsena, vaikka siihen ei lähipiirissä kannustettu. ”Rustaaminen” ei kuulunut kunnon miesten töihin. Riekko-lehden novellikilpailussa saavutettu jaettu ensimmäinen sija 15-vuotiaana valoi kuitenkin uskoa omiin kykyihin.

– Sain ahaa-elämyksen, että osaan pukea ajatuksia sanoiksi. Siitä se sitten lähti. Minulla on vieläkin tallessa iso pahvilaatikollinen täyteen kirjoitettuja vihkoja.

Huolellisesti muotoillut ja tarkat lauseet ovat Stoorille tärkeitä. Hyvä lause tuntuu tuoreelta ja avaa lukijalle uusia näkökulmia.

– Prässiä kirjoittaessani mietin, että kirjallisuuden on tarkoitus viihdyttää, lohduttaa ja antaa vertaistukea, siinä järjestyksessä. Viihdyttävä on oltava, koska muuten kirjaa ei lue kukaan.

Vaikka Stoor käy teoksessa läpi elämänsä kipupisteitä, ei hän koe kirjoittamisen olleen varsinaisesti terapiaa. Se ei johtanut anteeksiantoon eikä sovintoon, eikä Stoor näe sellaiseen syytäkään.

– Se tarkoittaisi nöyrtymistä. Minä vain halusin sanoa ne asiat ääneen. Mutta kun niitä epäreiluja asioita on kokenut ja niistä on selvinnyt, niin ne voi hyväksyä osaksi itseä. Ne ovat niitä palikoita, joista minut on rakennettu, samoin kuin kaikki hyvätkin asiat.

Jarmo Stoorin suku on asuttanut Lappia iät ja ajat. Juuret näkyvät kirjailijan tuotannossa Ounasjoen latva-alueiden murteessa, jota Stoor nimittää “meijänkieleksi” erotuksena meänkielestä. Meijänkielessä on ruotsin lisäksi paljon sanoja muinaissuomesta ja saamenkielestä. Stoorin käyttämät kielikuvat ammentavat usein Lapin luonnosta. Kuva: Juno Lehtinen

Kuinka kirjailijasta tuli urheilija

Varhaisteininä Stoorin selkä alkoi kipuilla. Lääkäri kertoi selän vaurioituneen lapsena teetetystä raskaasta fyysisestä työstä. Lääkäri ennusti, ettei Stoor pystyisi tulevaisuudessa nostamaan mitään kynää painavampaa.

Lukioiässä selkä oireili niin pahasti, että Stoor joutui linnoittautumaan kuukausiksi huoneeseensa. Liikkuminen oli kivun takia mahdotonta ja koulu jäi kesken. Sitten Stoor luki lehdestä urheilijasta, jonka toinen selkälihas oli leikattu pois ja joka silti kykeni jatkamaan lajissaan treenaamalla itselleen huippuvahvat vatsalihakset. Hän päätti tehdä samoin.

Harjoittelu oli alkuun täyttä tuskaa, mutta päätös kannatti, sillä Stoor sai vatsalihaksia sinnikkäästi voimistamalla selkävaivansa hallintaan. Enemmänkin, sillä aikuisiällä kirjailijasta tuli myös oululaisen rugbyjoukkueen pelaaja ja kilpakädenväännön moninkertainen mitalisti.

– Kun on kokenut sen, että selkävammaisena on maannut kuukausia vintissä, jonne olisi voinut myös jäädä peräkammarin pojaksi juomaan kaljaa päivät pitkät, mutta on noussut siitä, niin sen haluaa jakaa. Kirjailijana haluaa tuoda toivoa, että vaikeistakin jutuista selviää.

Rugby on täyskontaktilaji, jossa kova kunto ratkaisee. Stoor harjoitteli muun muassa työntämällä Nissan Micraa lumihangessa ja kesäisin pitkin pihatien loivaa ylämäkeä.

– Kun jalat alkoivat sutimaan, piti hypätä äkkiä sivuun. Joskus auto valui alas ja tömähti pihamännyn kylkeen, ja naapurin poliisipäällikkö tuli kysymään että mitäs täällä touhutaan, Stoor naurahtaa.

Säännöllinen harjoittelu on tärkeää niin urheilussa kuin kirjoittamisessa. Jarmo Stoor tietää, että selkä alkaa helposti vihoittelemaan kirjoitustyössä, jos itsensä päästää toimistokuntoon. Kuva: Juno Lehtinen

Tähän asti henkilökohtaisimman romaanin kirjoittaminen oli Stoorille uuvuttava prosessi, jonka aikana päiväunia vaadittiin totuttua useammin. Teoksen valmistumiseen kului 2,5 vuotta, jonka aikana Stoor kirjoitti käsikirjoituksen uusiksi lukemattomia kertoja. Tulostettuja käsikirjoitusversioita kertyi kyynärvarren korkuinen pino.

Kirjailija kokee, että oma ääni on löytynyt neljän viimeisimmän romaanin kohdalla. Ne kaikki ovat minämuotoisia ja aiempia omakohtaisempia. Stoorin mukaan minämuodossa ja preesensissä kirjoittaminen tuovat teokset enemmän iholle ja vaativat kerronnalta rehellisyyttä. Sieluhäkissä (2013) Stoor kertoo nuoren pojan tarinan rinnalla myös taiteilijasieluisen äitinsä koskettavan tarinan.

Tällä hetkellä Stoorilla on työn alla kolme teosta. Yksi niistä on trillerimäinen romaani, jossa liikutaan Enontekiöllä, Oulussa ja Helsingissä. Teos käsittelee pahuuden voimaa, sitä, miten pahoja tekoja tekevä ihminen pääsee pälkähästä ja välttää kaikki rangaistukset.

– Se käsittelee tavallaan samaa teemaa kuin Sieluhäkki, sitä mitä äidillekin tapahtui. Pahuudella tuntuu olevan suojelijansa.

Toinen keskeneräinen teos on kaikenikäisille suunnattu, nykyaikaan sijoittuva lastenkirja, joka pohjautuu Stoorin lapsena kuulemiin Lapin tarinoihin. Kolmas käsikirjoitus sijoittuu 1970-luvun Lappiin, miljööseen, jota leimaavat lama, Ruotsiin muuttaminen ja sota-ajan läheisyys. Päähenkilö on 10-vuotias poika.

– Se oli raakaa aikaa, kaikin puolin julmempaa kuin nykyään. Nykyään nakkikioskin jonossa tappelevat saavat naarmuja, mutta kun sodankäyneet miehet tappelivat, niin pirtin lattialta löytyi hampaita.

Rugbyn pelaaminen on kirjailijalta jäänyt, mutta kädenvääntö jatkuu edelleen Helsingin Atleettiklubin riveissä.

– Se maailmanmestaruus kun on vielä saavuttamatta.

Jarmo Stoor

  • Kotoisin Enontekiöltä, asuu osittain Oulussa ja osittain Helsingissä Taiteilijatalo Ars Longassa.
  • Esikoisromaani Kiehisiä julkaistiin vuonna 1999.
  • Työskenteli aiemmin vuosia IT-alalla työnjohtajana. Teos Kestävää kehitystä (2007) sijoittuu IT-maailmaan. Teos julkaistiin vuonna 2014 sensuroimattomana versiona nimellä Nokian varjossa.
  • Laajan tuotannon kieltä on kuvattu lämminhenkiseksi, inhimillisesti oivaltavaksi ja huumorin sävyttämäksi.
  • Latistajat-yhtye yhdessä Heikki Hallanoron kanssa. Lyriikat pohjautuvat Stoorin kirjoihin.
  •  Aloitti kilpaurheilun aikuisena. On kädenväännön moninkertainen SM-kultamitalisti ja kaksinkertainen MM-pronssimitalisti.
  •  Pelasi rugbyä oululaisessa SM-tason joukkueessa 11 vuoden ajan.
  • On yksi rugbyaiheisen Freetime machos -dokumenttielokuvan keskushenkilöistä.
  • Helmikuussa ilmestynyt Prässi on saatavilla myös äänikirjana. Teos oli viime viikolla Radio Rockilla Jonen päivävuorossa viikon palkintokirjana.
Oulun kirjailijaseuran sivuille >