Pakahduttavaa melankoliaa ja muita näkymiä

Kun toteaa tietokirjailijan vetäneen tuoreet tarinansa ihan hatusta, voisi syyllistyä aliarviointiin, herjaankin.

Arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikön Markku Heikkilän kohdalla ollaan nimenomaan asian ytimessä.

Primus inter pares – mitä suomalaiseen arktisten alueiden viestintään tulee – näet itse paljastaa syksyllä 2023 ilmestyneen teoksensa Arktisen maailman jäljillä (Into) syntymetodin.

”Kokosin retkiltä säilömistäni suuresta määrästä valokuvia 200 ja printtasin niistä paperikopiot. Laitoin ne työhuoneen hyllyssä olleeseen Australian-matkamuistoon, nahkaiseen hellehattuun. Vedin kuvia hatusta satunnaisesti, yhden kerrallaan, ja ryhdyin kirjoittamaan siitä, mitä niissä näin”, Heikkilä kertoo.

Heikkilä nimeää syntyneen tarinakokoelman alun perin mosaiikiksi.

”Työn aikana siitä muodostui yhtenäisempi kokonaisuus.”

Arktisen alueen kollaasi ulottuu Alaskasta Uralin tuolle puolen, viivähtää kotimaassakin.

Teos ei ole vain tapahtumien ja miljöön kuvausta ja niitä tukevia faktoja menneestä. Ymmärtävälle lukijalle se on yhtä lailla tiukasti kiinni tässä hetkessä. Tulevaisuuden hahmottamiseen kirja tarjoaa vankkoja rakennuspuita.

Vaikka Arktisen maailman jäljillä on genreltään faktaa, Heikkilän teksti on monin paikoin kuin hienointa proosaa.

”Lähestymistapani on samanlainen kuin vuonna 2006 ilmestyneessä teoksessani Laatokan kevät.”

.

Anton Tšehovin tuoksahdus on uutuuskirjassa ilmeinen.

Matkatessaan Uralvuoristosta itään Heikkilä tekee retken hantien, obinugrilaisten perinnekylään.

Tiheä kerronta avaa aistittavan näkymän: olen läsnä.

Alkusyksyn tihkusateessa alavalla jokiniityllä oli oma tunnelmansa. Venäläisessä maisemassa on muutenkin usein yliannos melankoliaa. Täällä se leijui ilmassa pakahduttavana.

Heikkilä ja muu seurue saa käsiinsä liinat. Ensin vieraan on kaivettava taskustaan kolikko ja solmittava se liinan keskelle. Se taas tulee sitoa koivuun, pyhään toivomuskoivuun, joka on jo niin täynnä liinanyyttejä, että sen kyky kannatella niitä vaikuttaa epätodelliselta.

Sitten on toiveen esittämisen vuoro.

En muista, mitä itse toivoin. Toivottavasti se on toteutunut. Uskoisin niin. Olisinpa toivonut silti rauhaa.

Tämä kohta pysäyttää. Heikkilä on kirjoittanut muistojaan näkyviksi aikana, jolloin sota on yhtä lähellä Helsinkiä kuin Utsjoki.

Arktinen politiikka on ollut aina tasapainoilua odotusten ja todellisuuden kanssa, Heikkilä on aiemmin todennut.

”Nyt ei tarvitse enää tasapainoilla minkään kanssa, kaikki heilahti pois raiteiltaan Venäjän tekojen takia.”

Miten näet tilanteen nyt vuoden 2024 alussa? Millaiselle toiminnalle voisi olla mahdollisuuksia hyökkäyssodan yhä jatkuessa?

”Venäjä on puolet arktisesta alueesta, mutta minkäs teet. Hyökkäyssodan jatkuessa sen kanssa ei voi tehdä mitään merkityksellistä yhteistyötä, ja kannattaa muistaa, että edellinen kylmä sota jatkui vuosikymmeniä”, Heikkilä vastaa.

Venäjä on jättänyt Barents-yhteistyön, mutta on yhä Arktisen neuvoston jäsen. Heikkilä luonnehtii tilannetta halvaantuneeksi: asioita tehdään asiantuntijatasolla, mutta ei venäläisten kanssa. Poliittisella tasolla ei liioin tapahdu liikahdustakaan.

Idän suuri valta ei ole ainoa huolenaiheista, Heikkilä huomauttaakin: edessä voi olla Donald Trumpin toinen presidenttikausi.

”Nyt Yhdysvallat on ollut hyvin myötämielinen kaikkeen arktiseen toimintaan. Mutta Trumpin edellinen hallinto oli siinä hyvin hankala, eivät he esimerkiksi ilmastoasioista tahtoneet kuulla mitään, ja Trumpin toinen hallinto olisi varmasti vielä hankalampi. Pahimmillaan arktisen alueen asia olisi siten enää pohjoismaiden ja Kanadan käsissä.”

Teoksesi vie matkalle rajan taa nimenomaan kansan pariin. Kanssakäyminen ihan perustasolla on nyt melko mahdotonta. Millaiseksi arvioit tämän eriseuraisuuden vaikutukset?

”Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän tällä on kehnoja vaikutuksia.”

Kun ruohonjuuritason kontaktit ja normaali kanssakäyminen ihmisten kesken on poissa, Heikkilää huolettaa, että pian, ehkä jo nyt, jäljellä ovat vain viholliskuvat.

Hänen mukaansa tämä palvelee virallista Venäjää hyvin.

”He nimenomaan tahtovatkin nyt rakentaa viholliskuvaa kaikesta lännessä olevasta. Ja kyllä siinä tälläkin puolen aika lahjakkaasti nykyään onnistutaan. Mielikuvissa kaikilla venäläisillä on kohta Putinin kasvot, ja itse olemme sieltä katsoen Amerikan käskyttämä fasistilauma. Seuraukset sitten nähdään.”

Venäläiset turistit ovat nyt poissa pohjoisen matkailukeskuksista, Haaparannan Ikean parkkipaikalta on turha etsiä RUS-merkinnällä varustettuja rekisterikilpiä.

Heikkilä sanoo Lapin turismin voivan erittäin hyvin ilman itävieraitakin. Hän kääntääkin näkökulman etelämmäksi rajaa.

”Itä-Suomi ottaa nyt kaikesta isoa iskua, ja sillä voi olla Suomen sisällä yllättävän isoja vaikutuksia. Siellä on päällä ihan toinen tilanne kuin pohjoisessa tai lännessä, jotka näissä oloissa pärjäävät aivan hyvin”, Heikkilä sanoo.

TEKSTI: PIA KAITASUO