Jenni Räinän tietokirja on jälleen Botnia-ehdokkaana – ”Kirjoittaminen helpottaa ilmastoahdistusta”
9.9.2021
Eero Suvilehto: Runo
29.10.2021

Hyvää työtä kelpaa jatkaa

Kuva: Janne Leppäkoski

Kuva: Janne Leppäkoski

Julkaistu 29.10.2021

Botnia-palkinto jaettiin tämän viikon maanantaina viidennen kerran. Tänä vuonna palkinnon voitti ensimmäistä kertaa lastenkirja, Anna Elina Isoaron kirjoittama ja Mira Malliuksen kuvittama Sinä yönä tuli talvi (WSOY, 2021). Lapsen syntymää ja kuolemaa käsittelevä teos lähestyy suruista suurimpia isoveljen näkökulmasta. Teos perustuu tekijöiden omakohtaisiin kokemuksiin, minkä he arvelevat olleen myös yksi syy teoksen saamaan huomioon mediassa. Botnia-palkinto tuntuukin tekijöistä erityisen merkittävältä, koska sillä tunnustusta annetaan teoksen taiteelliselle arvolle, tekijät kertovat Siru Uusi-Seppälän haastattelussa.

Botniassa erityistä on, että se voidaan myöntää mitä tahansa kirjallisuuden lajia edustavalle teokselle, jolloin kaikki kirjallisuuden lajit asettuvat keskenään samanarvoisiksi. Tämä on hienoa ja sangen poikkeuksellista, sillä tyypillisesti esimerkiksi lasten- ja nuortenkirjallisuus pidetään tiukasti omassa lokerossaan erillään muusta kirjallisuudesta. Ja aivan suotta. Tämän vuoden voittajateoskin voi olla aivan yhtä tärkeä niin lapselle kuin aikuiselle. Oulun kirjailijaseuran myöntämän Botnia-palkinnon raati totesi perusteluissaan, että empatiasta ja menetyksestä kertova teos koskettaa omakohtaisesti suuren menetyksen kokeneita lukijoita, mutta toimii niiden osalta myös universaalina viestinä. Ja empatiaa ei koskaan ole liikaa.

Kovan työn monista hienoista ehdokasteoksista voittajan valitessaan tehnyt Botnia-raati saa nyt huilia hetken, mutta Oulun kirjailijaseuralla riittää puurtamista toisen ison tehtävän parissa. Tämän vuoden helmikuussa ensimmäistä kertaa järjestetty Black Hole – Books meet rights -tapahtuma keräsi suuren suosion ja ensi helmikuussa kansainvälinen, kirjallisuusviennin parantamiseen tähtäävä tapahtuma järjestetään uudellaan entistä suuremmin odotuksin ja taloudellisin panostuksin, joita Antti Leikas avaa enemmän Puheenjohtajan terveisissään.

Valoisalta siis näyttää kirjallisuuspuolella syksyn pimeydestä huolimatta. Pimeydestä puheen ollen, Henri Lepistön kirja-arviossa paneudutaan punkpiirien pimeää puolta käsittelevään Huojuva torni -sarjakuva-albumiin (Zum Teufel 2021), jonka teema nousi laajempaan keskusteluun kesällä, kun Instagramin punkstoo-tili toi esiin punkpiirien misogyniaa ja seksuaalista ahdistelua.

Tessa Astren, Aapo Kukon ja Niko-Petteri Nivan yhteisteoksessa pahaa tehneestä tulee parempi, kun tietoisuus asioista lisääntyy. Tässä tehtävässä kirjallisuus kaikissa muodoissaan lastenkirjallisuudesta proosaan, sarjakuvaan ja tietokirjallisuuteen on avainasemassa. Siispä jatkukoon hyvä työ.  

Maria Kurtti, päätoimittaja