Kiikarissa hyvä kansi
30.6.2023
Nero on kuollut – eläköön ammattikirjailija!
30.6.2023
Ensimmäisen kautensa päättänyt Pohjoinen kirjoittaja -akatemia saa jatkoa. Kahta käsikirjoitustaan työstänyt Katariina Juntunen korostaa ammattikirjailijoiden roolin opetuksessa olleen merkittävä.
Julkaistu 30.6.2023
Aktiivista kirjoittamista, taitojen mittaamista kirjoituskilpailuissa ja voittojakin. Sen jälkeen työ kirjallisuudentutkijana ja sitten lukion opettajana ynnä perhearki.
”15 vuoteen en kirjoittanut paljon mitään. Odotin, että elämäntilanne rauhoittuisi”, oululainen Katariina Juntunen kertoo.
Syksyllä 2022 Vuolle-opistolla aloittanut Pohjoinen kirjoittaja -akatemia tuli tarjolle juuri oikeaan aikaan.
”Kuin nenä päähän”, tyytyväinen Juntunen lausahtaa.
Opiskelu toteutti kaksi toivetta: se toi kirjoittamiseen itsekuria ja antoi kaivatun kirjoittavan yhteisön.
”Tämä on ollut huikea kattaus”, Juntunen kiittelee.
Juntunen on työstänyt lukuvuoden aikana kahta käsikirjoitusta, lyriikkaa ja proosaa.
Palautetta ovat antaneet niin vastuuopettaja Katri Rauanjoki, oma pienryhmä kuin koko kurssilla ollut 16 vertaiskirjoittajan joukko.
Erityisen merkityksellistä on ollut mentorin, Oulun kirjailijaseuraan kuuluvan ammattilaisen antama tuki.
Oman tekstin kriittiseen arviointiin Juntunen oppi jo tutkimustyössä lastenkirjallisuuden parissa.
”Se ei ollut varsinaista mentorointia, mutta loi valmiuksia ottaa vastaan sellaista kritiikkiä, joka aidosti vie kirjoittamista eteenpäin.”
Juntunen halusi mentorikseen Minna Mikkosen, joka oli myös käyttänyt teoksessaan lapsi-minäkertojaa.
”Näen yhteistä myös tyylissämme.”
Mikkosen kiinnostus toimintaan mentorina juontuu hänen omista kokemuksistaan.
”Jos voisin antaa jollekin toiselle edes osan siitä, mitä olen saanut”, hän kommentoi.
Amelien luut -teoksessa mentoripalvelua tarjosi Siri Kolu. Nyt työn alla olevaa tekstiä mentoroi Monika Fagerholm.
Akatemian asiantuntijana oleminen on ollut palkallista työtä mutta antanut myös muuta.
”Opin itsestäni uutta niin lukijana kuin kirjoittajana. Huomasin lukevani tekstejä myös omaa tekeillä olevaa teostani vasten”, Mikkonen toteaa.
Mentoroitavia akatemialaisia Mikkosella oli kolme.
”Kaikki hyvin erilaisia tekstejä, mikä oli hauskaa.”
Kukin mentoroitavista sai kaksi palautetta, 25–30 sivusta vuoden taitteessa ja toisen mokoman lähetettyään lukuvuoden päätteeksi.
”Palautetapahtumassa käytiin noin tunnin mittainen keskustelu ’Mitä nyt’ -teemalla”, Mikkonen kertoo.
Juntusen tapauksessa toimittiin hieman toisin: huhtikuussa palaute tuli proosatekstistä, talvella hän halusi palautteen runokokoelman alusta. Kokoelma näet lähti Runo-Kaarina-kilpailun raadin puntaroitavaksi.
”Olen lähettänyt sinne aiemmin kaksi kokoelmaa ja molemmat pääsivät finaaliin”, Juntunen paljastaa.
Palautteen vastaanottaminen on aina rankkaa, Katariina Juntunen tunnustaa. Toisin silmin katsotusta kuuleminen on kuitenkin välttämätöntä.
”Vertaispalaute on tärkeää, mutta valmiutemme ovat vähäisemmät. Työstämme tekstejä, kasvamme kirjoittajiksi yhdessä.”
Niinpä ammattikirjailijan kommentit tekstille osoittautuivat odotettua merkittävimmiksi.
”Tämä oli meidän yhteinen kokemuksemme: Ammattilainen saattoi nähdä heti, missä vaiheessa mentoroitava kirjoittaja oli ja osasi näin osoittaa, miten paljon työtä vielä oli tehtävänä.”
Minna Mikkosella oli samansuuntainen tärkeä havainto:
”Kun itse olen vähän eri vaiheessa kirjailijanuraa, saatoin todeta huolistaan kertovalle, että koin samoin myös itse ja tuostakin vaiheesta selviää.”
’Kanssakulkija’ onkin rooli, jonka Mikkonen itsellään mieluusti näkee.
Ensimmäisen akatemian opiskelijoita oli hieman aiottua suurempi joukko, 17 pitkän linjan harrastajaa.
Tavoitteellisuus oli tiedossa, mutta vastuuopettaja Katri Rauanjoki sanoo siltikin yllättyneensä sitoutuneisuuden määrästä.
”Kaikki jaksoivat hirvittävän hienosti etapilta toiselle ja etenivät hurjasti.”.
Syksyllä Vuolle-opistolla aloittaa tiiviimpi, palautteen antamiseen keskittyvä jatkokurssi. Rauanjoki kertoo ryhmän olevan jo täynnä.
”Iso akatemia-koulutus alkaa syksyllä 2024. Ei ole hyvä tyhjentää laareja.”
Ajatuksena on pitää jatkokurssi opetusohjelmassa vuosittain.
”Halutessaan osallistua voi useamman vuoden ajan. Jatkokurssi ei myöskään edellytä aiempia akatemia-opintoja.”
Vaikka akatemian nimi viittaa pohjoiseen, sillä ei pyritä rajaamaan tulijoita. Ensimmäiset opiskelijat ovat kuitenkin olleet pääasiassa Oulun seudulta.
”Tulevaisuudessa markkinointia suunnataan tiiviimmin myös Koillismaalle ja Lappiin.”
Rauanjoki on se, jolle kiitos Vuolle-opiston ja Oulun kirjailijaseuran yhteistyön syntymisestä kuuluu. Hänen kouluttajakokemuksensa ja -näkemyksensä ovat olleet akatemian sisällön perusta.
”Suunnittelin sellaisen koulutuksen, jonka olisin itse tarvinnut kaksi vuosikymmentä sitten.”
Oulun kirjailijaseuran varapuheenjohtajana toimiva Rauanjoki halusi seuran mukaan myös työllistämisen tähden.
”Mentorointi on palkallista työtä. Uskon tämän yhteistyön myös avaavan kollegojen silmiä näkemään, että kouluttaminen voi olla potentiaalinen työmaa.”
TEKSTI: PIA KAITASUO
