”Tekstiä syntyy, kun antaa itselleen tarpeeksi tilaa hengittää”

Stella Vuoma esittäytyy kirja-alan sekatyöläisesi: kustannustoimittajaksi, kirjoittamisen ohjaajaksi, harrastajakirjoittajaksi ja esikoistietokirjailijaksi, joka on tehnyt myös suomennoksia.

”Lähestyn kirjallisuutta mielelläni monesta suunnasta. Olen kasvanut ja opiskellut Oulussa, piipahtanut parikymmentä vuotta Etelä-Suomessa ja palannut tänä keväänä takaisin kotikaupunkiini.”

Onnittelut esikoisestasi Suoraan sydämeen (Like)! Millainen ja miten pitkä prosessi sen synnyttäminen oli?

”Kiitos! Prosessi oli tunteiden täyteinen, opettavainen ja erittäin antoisa. Ensiaskeleet otettiin syksyllä 2018, kustannussopimus solmittiin alkuvuodesta 2019, ja kirja tuli ulos toukokuussa 2022.”

Vuoma jatkaa, että nyrkkeilykehistä tutun Sonia Grönroosin elämästä kertovan teoksen valmistuminen kesti pitkään osittain sen vuoksi, että hän teki sitä kausittain muiden töidensä lomassa.

Kyseessä on elämäkerta. Miksi tartuit juuri tähän kirjallisuudenlajiin?

”En olisi välttämättä tullut tarttuneeksikaan, mutta onneksi entinen esinaiseni Päivi Paappanen heitti minulle haasteen. Sain huomata, että tämän tyyppinen kirjoittaminen soveltuu minulle erinomaisesti.”

Vuoma tunnustaa, ettei hän ole erityisen hyvä rakentamaan tarinoita tyhjästä, mutta saadessaan käsiinsä kiinnostavaa aineistoa mielikuvitus ja luovuus heräävät. Mainiota polttoainetta on se, että hän rakastaa tutkia, selvittää ja penkoa.

”Pidän ihmisistä ja olen tottunut tekemään yhteistyötä monenlaisten persoonien kanssa. Olen myös usein saanut kiitosta kuuntelijan taidoistani. Elämäkerturin työssä kaikki nämä ominaisuudet ovat hyödyksi.”

Kuten kerrottua, kirjaprojektin polkaisi käyntiin kustantaja, mikä ei Vuoman mukaan ole mitenkään tavatonta tietokirjapuolella– kiinnostaville aiheille etsitään sopivia kirjoittajia.

”Kun sitten tapasimme Sonian kanssa ensimmäisen kerran, yhteinen sävel löytyi saman tien. Vakuutuin siitä, että kustantaja oli kuin olikin oikeassa: sopisin Sonian tarinan kirjoittajaksi. Aloin hakea apurahoitusta, jota ilman en olisi voinut ryhtyä projektiin. Onneksi sitä siunaantui sen verran, että uskalsin sitoutua.”

Sonia Grönroos asuu perheensä kanssa Helsingissä. Hän ehti tavata tuolloin Salossa asuneen elämäkerturinsa useita kertoja, ennen kuin pandemia iski väliin.

”Sen jälkeen käytimme puhelinta (ja sen nauhoittavaa sovellusta), WhatsAppia ja sähköpostia. Puhutin myös muita haastateltuja valtaosin etäyhteyksien avulla.”

Varsinaisen kirjoittamistyön Vuoma teki silloisella työhuoneellaan Salo IoT Campuksella. Siellä hän purki haastattelut tekstitiedostoiksi ja rakensi kirjaa niiden sekä muiden lähteiden pohjalta.

”Luin myös paljon elämäkertoja ja kävin pari aiheeseen liittyvää kirjoittajakoulutusta”, hän lisää.

Mikä oli kirjaprojektinne suurin kynnys ja kuinka sen ylitit?

”Ensimmäinen oli se, uskaltaisinko ylipäätään alkaa kirjoittaa elämäkertaa. Olen kirjoittanut pöytälaatikkoon paljon proosaa, mutta tämä kirjallisuudenlaji oli minulle täysin uusi. Toinen mietinnän paikka tuli siinä kohtaa, kun yksi keskeisistä henkilöistä kieltäytyi antamasta haastattelua kirjaa varten. Se aiheutti tarinaan merkittäviä aukkoja. Aluksi pelkäsin, tulisiko elämäkerrasta täysin torso sen vuoksi. Sitten oivalsin, että aukoillakin oli oma tarinansa kerrottavanaan.”

Kun Vuoma lopulta sai valmiin kirjansa ensimmäisen kerran käsiinsä, hän oli ymmärrettävästi iloinen, liikuttunut, helpottunut ja ylpeä.

”Voimakkain tuuletuksen tarve tuli kuitenkin ehkä jo silloin, kun lähetin taittovalmiin tekstin kustantamoon. Silloin suurin urakka oli tehty.”

Vuoma uskoo, että Sonia-kirja puhuttelee erityisesti vanhemman, kasvattajan ja valmentajan roolissa olevia.

”Olen myös saanut sellaisia palautteita. Sonian tarina on esimerkki siitä, miten suuri merkitys aidolla välittämisellä ja huolenpidolla – tai sen puutteella – on. Kun ihminen tulee kohdatuksi, hänellä on mahdollisuus puhjeta kukkaan.”

Vuoma lisää, että kohtaamisen teema toistuu myös Sonian terveydellisissä koettelemuksissa.

”Toivonkin, että mahdollisimman moni terveydenhuollon ammattilainen lukee kirjan. Myös itsensä loppuun ajaneet ylisuorittajat löytävät tarinasta varmasti samaistumispintaa.”

Yhteistyö Grönroosin kanssa ei päättynyt kirjan ilmestymiseen.

”Olemme yhä yhteyksissä, seuraamme kirjan vastaanottoa ja teemme sen olemassaoloa tiettäväksi somessa. Kaavaillut Insta-julkkarit ovat vielä pitämättä. Uskon, että tulemme aina olemaan kiinnostuneita toistemme kuulumisista. Sonialla ja hänen perheellään on paikkansa sydämessäni.”

Jos Vuoman pitäisi napata muutaman virkkeen nosto kirjastaan, se olisi tämä:

Vihdoin olin löytänyt jotain, mikä oli minulle järjettömän tärkeää ja missä olin hyvä. Mietin, miten ihmeessä en ollut aiemmin löytänyt mitään sellaista. Mutta olin vain ollut niin levoton. Ehkä asia ei olisi ollut niin, jos minulla olisi ollut sellainen koti, jossa olisin saanut ja voinut olla.

Nostoaan Vuoma perustelee sillä, että Sonian sitaatti tuo esiin teemat, joista hän kertoo edellä.

”Ilman tukea ihminen saattaa ajelehtia tai paeta läpi elämänsä löytämättä mitään itselleen syvästi merkityksellistä. Toisaalta intohimolle omistautuminen voi olla myös riski, jos ei ole oppinut terveitä rajoja: ’järjettömän tärkeä’ voi muodostua sellaiseksi kirjaimellisesti.

Vuoma irtisanoutui työstään kustantamossa vuoden 2015 lopussa. Sen jälkeen hän on työskennellyt oman Tähtiteksti-toiminimensä kautta.

”Palvelen kustantamoita, ammattikirjailijoita ja harrastajakirjoittajia. Olen tottunut vuorottelemaan erilaisten työtehtävien välillä, mutta pyrin siihen, että keskittymistä ei tarvitsisi hajottaa saman päivän ja viikon sisällä kovin moneen suuntaan.”

Vuoma inhoaa kiirettä ja hutilointia. Sen sijaan hän haluaa aina mitoittaa ja aikatauluttaa projektinsa niin, että tekemisen laadusta eikä tarvittavasta palautumisajasta tarvitse tinkiä.

”Aktiivisten kirjoittamisperiodien aikana myin ei-oota kustannustoimittajana ja kirjoittamisen ohjaajana. Verkkokouluttaminen onnistui osittain silloinkin.”

Miten oman käsikirjoituksen lähiluku ja muu työstäminen eroavat siitä, kun luet kustannustoimittajana muiden käsikirjoituksia?

”Ero oli suuri. Itse kirjoittamansa tekstin näkee sisäpuolelta, muut tekstit ulkopuolelta. Yksi kirjoittamisen vaativimpia ja kiehtovimpia haasteita onkin osata asetella sanottavansa niin, että uusi tieto avautuu lukijalle sopivasti ajoitettuna ja sopivina annoksina. Kuten kaikki muut, minäkin tarvitsin tässä avuksi esilukijoita.”

Vuoma kiittelee, että onnekseni elämäkerran kohde oli erittäin tarkkasilmäinen ja oivaltava kommentoija, joka luki käsikirjoituksen moneen kertaan merkintöjä tehden.

”Luonnollisesti myös kustannustoimittajalla oli erittäin tärkeä rooli. Minulla heitä ehti olla kaksi.”

Oman näkökykynsä Vuoma kertoo terävöityneen taukojen aikana.

”Toki näkö sitten työstämisen tiimellyksessä taas sumeni, ja olinkin todella kiitollinen ja helpottunut joka kerta, kun sain lähettää tekstin kustannustoimittajalle. Olisi ollut ahdistavaa olla pelkästään omassa varassaan.”

Nuorena Vuoma luuli olevansa laiska ja lyhytjänteinen.

”Ehkä tein päätelmät sellaisten kouluaineiden perusteella, jotka eivät kiinnostaneet minua. Kun kyse on omimmasta lajistani eli kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta, olen omistautuva, sinnikäs ja kunnianhimoinen.”

Ollessaan tapaturman jälkeen pitkään työkyvyttömänä Vuoma tajusi kouriintuntuvasti, miten tärkeää itsensä toteuttaminen hänelle on.

”Siksi minun oli erittäin helppo ymmärtää Soniaa, jonka urheilu-ura katkesi ratkaisevalla hetkellä terveysongelmiin. Miltä pohjalta ihminen luo itsensä uudelleen, kun vanha identiteetti ja elämänsisältö viedään pois? Oma ratkaisuni oli ryhtyä yrittäjäksi, kun työntekijän rooli ei enää sopinut minulle.”

Tärkein oppi matkalla kirjailijaksi on ollut Vuomalle se, että hän on oppinut luottamaan siihen, että tekstiä syntyy, kun antaa itselleen tarpeeksi tilaa hengittää.

”En voita mitään sillä, että jäkitän väkisin työpöydän ääressä otsasuoni pullottaen. Ideat, ajatukset ja ilmaisumuodot kypsyvät ehkä kaikkein parhaiten kävellessäni. Saatan puhua ääneen ja nauhoittaakin puheitani. Kun sen jälkeen istun alas, kirjainmerkkijonot ilmestyvät näytölle suhteellisen kivuttomasti.”

Sisäinen motivaatio on Vuomalle kirjoittamisessa tärkein liikkeelle paneva voima.

”Myös sillä on suuri merkitys, että lopputulosta odotetaan jossain ja että muutkin kuin minä välittävät siitä. Vaikka minun on oman kirjoitusharrastukseni vuoksi aina ollut helppo ymmärtää kirjailijoiden kipuiluja, on ollut valaisevaa olla itse kirjailijan nahoissa.”

Vuomalla on mielessä kaksi elämäkerran aihetta, joille pitäisi löytää rahoitus ja sopivat kustantajat, jotta tarinat tulisivat kerrotuiksi.

”On myös yksi valmis, useita hylsyjä mutta positiivisia kommentteja kerännyt romaanikäsikirjoitus, jonka suhteen pitäisi tehdä ratkaisuja. Myös toisen romaanin (kenties sarjan) alku on ollut vireillä. Siihenkin liittyviä ideoita pyrkii tajuntaan tämän tästä. Mistähän löytäisi tarvittavat tunnit kaiken toteuttamiseen?” Vuoma miettii.

Tuskin kenenkään elämä on silkkaa kirjoittamista ja lukemista, ei myöskään Vuoman.

”Uudessa Oulun-kodissani minulla on pitkään unelmoimani mahdollisuus kasvattaa kukkia ja yrttejä. Käyn monta kertaa päivässä parvekkeella juttelemassa kasveilleni, ihastelemassa niitä ja tarkistamassa, että niillä on kaikki hyvin. Myös sosiaalinen elämäni on virkistynyt, kun asun nyt lähellä isääni ja monia ystäviäni.”

Vuoma jatkaa, että kahvilat, museot ja elokuvateatterit ovat hänelle tärkeitä paikkoja.

”Takavuosien bänditreenien ja keikkailun sijaan nautin nykyään rauhallisemmasta elämänmenosta. Odotan myös innolla Oulun kirjallisia rientoja. Salossa olin ammatillisesti aika yksin. Kunhan puolisonikin pääsee muuttamaan tänne, alan varmasti viimeistään tuntea oloni kotoisaksi”, kirjailija Stella Vuoma uskoo.

TEKSTI: SATU KOHO
KUVAT: TAPANI LAUNONEN