Tosielämän tarinoista ajankohtaisiksi dekkareiksi
14.12.2019
“Runon tekeminen auttaa meitä keskittymään toisiimme”
22.10.2020

Runomaailma auttaa pintaa syvemmälle

Vartiainen voitti lavarunouden SM-mestaruuden vuonna 2014. Hän kuvaa itseään melko araksi, mutta kertoo kuitenkin pitävänsä esiintymisestä. Ominta runoutta on silti kirjoitettu runous.

Jere Vartiaisen Minuus/miinus -runoteos on omistettu ahdistuneille pojille ja puhuttelee mollivoittoisia tunneskaaloja. Runoilijan tapaaminen kesäisen Oulun keskustassa ei kuitenkaan jättänyt vellomaan ahdistukseen tai maailmantuskaan.

Jere Vartiainen pitää eniten jollain tavalla tunteisiin vetoavasta runoudesta. – Välillä runous voi olla hyvinkin etäällä oikeasta elämästä, välillä taas tulla hyvinkin lähelle ja intiimiksi. Pidän eniten runoudesta, jossa yhdistyvät molemmat puolet.

TEKSTI JA KUVAT: Siru Uusi-Seppälä

Julkaistu 21.10.2020

Julkaistu ensi kerran syyskuussa 2019, Stiiknafuulian printtinumerossa 30.

Jere Vartiaisen Minuus/miinus (2018) oli ehdolla Ylen Tanssiva karhu -runopalkinnon saajaksi. Vartiainen kertoo ehtineensä tehdä teoksen kanssa jo eräänlaista surutyötä. Hän ajatteli, että teos on jo saanut kaiken näkyvyyden, jota se tulee saamaan. Hän kuvaa toivoneensa teoksen vastaanotolta enemmänkin.

– Onhan se ihan mahtavaa, kun yli vuosi julkaisun jälkeen tuleekin tällainen hirveän iso, painava juttu.

Toiselta ammatiltaan Vartiainen on psykologi. Psykologin töistään hän oli haastattelun aikaan lomalla. Työtään Vartiainen kuvaa toisinaan raskaaksi ja kuormittavaksi aivotyöksi. Tämän takia kirjoittamiseen on helpompi keskittyä lomalla.

Vartiaisen kesä kuluikin enimmäkseen kirjoittamisen ja sitä tukevien asioiden parissa. Herää väistämättä kysymys, miten aika ja energia riittävät kahteen työhön.

– Vuorokaudessa on liian vähän tunteja ja viikossa liian vähän päiviä, Vartiainen vahvistaa.

Elämäntilanteensa Vartiainen kokee silti hyväksi, kahden työn välissäkin. Psykologin työt tuovat säännöllisiä tuloja ja taloudellista turvaa. Siihen voi laskea luottamustaan enemmän kuin esimerkiksi apurahojen varaan. Ideaalitilannetta on vaikea määrittää, sillä molemmat työt ottavat ja antavat.

Vartiaisen mukaan sekä runoilijan että psykologin töitä tehdään omalla persoonalla. Töissä ja työtavoissa on kuitenkin myös eroavaisuuksia.

– Runoilijana on paljon enemmän auki. Parhaimmillaan tai pahimmillaan siinä repii itsensä ihan silpuksi.

Toisessa työssä liika avoimuus omista asioista voisi olla jopa haitaksi.

– Psykologin työssä en anna itsestäni samalla tavalla asiakkaille. Siellä ollaan asiakkaan eikä minun asiallani, Vartiainen tiivistää.

Psykologina Vartiainen toteuttaa nykyään diagnostisia tutkimusjaksoja ja psyykkisen työkyvyn arviointeja. Yleensä hän on mukana hoidossa suhteellisen lyhyen aikaa. Tämä osaltaan mahdollistaa esimerkiksi aktiivisuuden sosiaalisessa mediassa.

Tilanne voisi olla eri, mikäli hänellä olisi myös psykoterapeutin koulutus. Terapiatilanteessa työntekijän on pidettävä henkilökohtainen elämä itsellään paljon tarkemmin.

Psykologian ja kirjallisuuden ei tarvitse kuitenkaan olla täysin irrallaan toisistaan. Minuus/miinus -teoksen runoissa hyödynnetään lausuntotekstiä muistuttavaa rakennetta ja ammattisanastoa. Runous taas on antanut näkökulmaa psykologin työhön.

– Ainakin tuntuu siltä, että ymmärrän ihmisiä eri tavalla liikuttuani runomaailman symbolisella tasolla. Pääsee pintaa syvemmälle ja ymmärtää sitä, miten ihmiset ilmaisevat itseään kielellisesti.

Runouden ei tarvitse olla pienen porukan juttu

Ainakaan kirjaston hyllystä runous ei päädy lukijoille yhtä usein kuin muu kirjallisuus. Suomenkielistä runoutta on lainattu Oulun kaupunginkirjastosta noin 13 700 kertaa vuonna 2018. Se on alle prosentti kaikesta kaunokirjallisuudesta, jota lainataan Oulun alueella.

Ehkä myös kirjallisuusväki voisi muuttaa suhtautumistaan runouteen? Vartiainen uskoo, että jos runoutta olisi paremmin saatavilla, ihmiset tarttuisivat siihen hanakammin.

– Ajatellaan, että runous ei kiinnosta ketään. Tämä lisää sitä, että ihmiset alkavat ajatella niin itsekin.

Suomalaisessa Kirjakaupassa runous on Vartiaisen mukaan sijoitettu korttien ja adressien yhteyteen, toisin kuin muu kaunokirjallisuus. Ikään kuin kaupassa ei edes haluttaisi, että runokirjat löydetään.

Vartiainen korostaa, että runous ei ole matemaattinen yhtälö, joka täytyy ymmärtää tai ratkaista. Sen sijaan hän vertaa runoutta ihmisten väliseen keskusteluun.

Keskusteluissakaan ei ole varmaa, että ymmärrämme asiat kuten puhuja on ne tarkoittanut. Tämä jos jokin olisi Vartiaisen mukaan kauhistumisen arvoinen asia. Jotenkin silti saamme kommunikaation toimimaan.

– Otamme keskusteluista irti sen, mitä saamme. Iloa, surua, viihdettä, läsnäoloa… Samalla tavalla runoudesta voi ottaa irti sen, mitä saa. Jos tuntuu hyvälle, jatka lukemista. Jos ei, ehkä kyseessä ei ole se oma runo.

Vartiaisen mukaan runous voi sopia kaikille. Itselleen sopivaa kirjallisuutta voi löytää nykyään esimerkiksi internetistä tai kirjallisuuslehdistä.

Eri tunnelmiin ja elämäntilanteisiin voi sopia erilainen kirjallisuus. Vartiaiselle Harri Salmenniemen Yö ja lasi -teos (2018) ei tuntunut ensin omalta. Myöhemmin hän on kuitenkin palannut teoksen pariin ja lukenut sitä täysin uudella mielenkiinnolla.

– On hyvä, että on olemassa erilaista runoutta. Silloin erilaisiin mielentiloihin voi lukea erilaisia tekstejä.

Vartiainen mukaan hyvään runokirjaan voi palata uudelleen ja uudelleen, vaikka ikuisesti. Proosan kohdalla lukunautinto on hänen mielestään hieman erilainen. Romaanin kohdalla saattaa joutua odottamaan vuosia ennen kuin tekstin haluaa lukea uudelleen.

Minuus/miinus tuntui lukukokemuksena tunnistettavalta, jopa samaistuttavalta. Osa teemoista tuntui tutulta yhteiskunnallisesta keskustelusta. Esimerkiksi mielenterveyden ja sukupuolen teemat ovat teoksessa esillä. Lukiessani olin kilauttamaisillani kaverille: ”Hei, tästähän me keskusteltiin silloin joskus!”

Vartiainen ei halua kirjoittaa yhteiskunnallisia julistuksia. Toisaalta hän haluaa saada ihmiset ainakin pohtimaan asioita, joista hän kirjoittaa. Hän haluaa tuoda esille ääntä, jota ei ole välttämättä kuulunut aiemmin.

– En kuvittele parantavani maailmaa. Voi tehdä oman pienen osansa ja toivoa, että joku muukin saisi siitä lohtua tai iloa. Ja on ilmeisesti saanutkin, Vartiainen pohtii.

Vartiainen arvelee, että runoudessa saatetaan olla enemmän auki itsensä kanssa kuin proosassa. Kuitenkin hän muistuttaa, ettei kirjailijan voi ajatella olevan yhtä kuin kirjansa.

– Vaikka tekstissä lukisi, että ’minä, Jere Vartiainen’, ei se silti välttämättä olisi niin.

Lajin tulevaisuus mietityttää, mutta yksilöillä on toivoa

Minuus/miinus ei ole kevyin kuvaus ihmisenä olemisesta. Riittämättömyyden tunteet ja lapsuuden kokemukset painavat runon puhujaa läpi teoksen. Silti runon minän voi tulkita vapautuvan teoksen loppupuolella, ainakin jollain tasolla. Tämä rohkaisi juttelemaan toivosta ja ihmiskunnan tulevaisuudesta.

– En tiedä kuinka toiveikas uskallan enää olla ihmiskunnan kohdalla. Vaikken ehkä ehdikään itse nähdä, kun maailma muuttuu Mad Max II -dystopiaksi, Vartiainen naurahtaa.

Toiveikkuus voi olla Vartiaisen mukaan jopa pelottava tunne. Toiveikas voi ajatella putoavansa korkeammalta. Toiveikkaan täytyy vielä tehdä jotain asioille, toivottomalla tätä taakkaa ei ole.

Kuitenkin Vartiainen löytää itsestään myös optimismia. Yksilöillä on toivoa, ja olemistaan pystyy usein helpottamaan enemmän kuin pystyy tilanteessaan kuvittelemaankaan.

Toivoa voi löytyä ymmärryksestä, ettei koko ajan tarvitse sinnitellä. Armollisuudesta ja lempeydestä Vartiainen saa muistuttaa välillä sekä muita että itseään.

 – Arvottomuuden kokemus voi tulla siitä, että väkisin pusketaan koko ajan kovempaa, Vartiainen kuvailee.

Joskus myös aikaansaamattomuus voi johtua liian koviin tavoitteisiin tähtäämisestä. Tavoitteet alkavat tuntua mahdottomilta eikä pysty enää yrittämään.

– Olisi tärkeää pystyä antamaan itselleen lempeyttä. Ei haittaa vaikkei pystyisikään hyppäämään heti kuuden metrin päähän. Viiden sentin askel voi riittää.

Kirjoittajanakin Vartiainen katsoo tulevaan. Työpöydällä on ollut muistilappu: ”kirjoita toivosta.”

– Tekstissä on välillä helpompi möyriä ikävissä asioissa. Muttei ehkä ole kamalan kiinnostavaa runoutta, jos siinä ei ole mitään muuta kuin tuskaa ja parkua.

Haastattelun lisäksi juttuun etsittiin tilastotietoja Oulun kaupunginkirjaston tietopalvelusta ja tilastot.kirjastot.fi -sivustolta.

Oulun kirjailijaseuran sivuille >