voimakkaasti kuei-esittävä kuva avatusta kirjasta
Voiko fiktiivinen romaani muuttua ajan kuluessa historiateokseksi?
29.6.2022
Uusien teosten illan kirjailijoita Oulun kirjaillisuuden talon avajaisissa
Kulttuurin juhlaa Oulun kirjallisuuden talon avajaisissa
29.6.2022

Niillas Holmbergin esikoisromaani on teos ambivalensseista ja vuoropuheluista

Kuva Niillas Holmbergista.

"Monitaiteilijuus ei ole tietoinen valinta. Koen, ettei se ole saamelaisympäristössä mikään erityispiirre; se on lähempänä sääntöä kuin poikkeusta", Niillas Holmberg toteaa. (Kuva: Marek Sabogal)

Niillas Holmbergin esikoisromaani Halla Helle (2021) on tarkkoja huomioita toisinaan terävästi, toisinaan ilkikurisesti henkilöhahmojensa kautta esiin tuova teos. Romaani on kantaaottava ja lyyrisen kaunis kokonaisuus, joka jää mieleen tunnelmina ja avoimina kysymyksinä. Teoksen tapahtumat tempaavat mukaansa, mutta Halla Helle ei missään nimessä tyhjene juoneensa, vaan kestää useammankin lukukerran

Kuva Niillas Holmbergista.
”Monitaiteilijuus ei ole tietoinen valinta. Koen, ettei se ole saamelaisympäristössä mikään erityispiirre; se on lähempänä sääntöä kuin poikkeusta”, Niillas Holmberg toteaa. (Kuva: Marek Sabogal)

Julkaistu 29.6.2022

Niillas Holmbergin romaanin nimihenkilö on saamelainen kuvataiteilija Elle Hallala, taiteilijanimeltään Halla Helle. Toinen keskeinen henkilöhahmo on suomalainen Samu, joka on vaikuttunut syvästi Ellen taiteesta ja muuttanut sittemmin Saamenmaalle. Utsjoella Samu on lopulta tavannut syvästi ihailemansa Ellen, ja kaksikon välillä on alkanut suhde ennen romaanin tapahtumia.

Kahden henkilöhahmon välinen yhteys ja kommunikaatio on olemassa, mutta mitään yksiselitteistä siitä on vaikeaa sanoa: onko kyse pelkistä mielikuvista, joita Samu Elleen liittää? Onko kyse aidosta kiintymyksestä? Sulkevatko nämä mahdollisuudet edes toisiaan pois?

”Sanoisin, että ihmisten väliset suhteet perustuvat aina enemmän tai vähemmän mielikuville. Olen hieman pessimistinen sen suhteen, että toista ihmistä voisi täysin ymmärtää. Omasta mielestäni kirja kysyykin, tarvitseeko toista ihmistä ymmärtää täysin”, Holmberg kuvailee Halla Hellen päähenkilöiden välistä suhdetta.

”Samun tarve ymmärtää, määrittää ja selittää on pakkomielteinen”, Holmberg vastaa kysymykseen siitä, onko Samun kiinnostuksessa Elleen jopa pakkomielteisiä piirteitä.

Elle puolestaan yrittää sovittaa yhteen palkitun ja Suomessa noteeratun taiteilijan taiteilijaidentiteettiä ja saamelaista maailmankatsomusta. Prosessi on kivulias ja näyttäytyy muun muassa mielenterveyden horjahduksina tavalla, joka herättää Samun tunteman huolen Ellestä myös lukijassa.

”Halusin kirjoittaa kirjan ambivalensseista, ristiriidoista, paradoksaalisuudesta ja dikotomiasta, jota Elle monen saamelaisen tavoin tuntee nimenomaan kuulumiseen liittyen. Henkilön sisällä oleva jännite syntyy siitä, että tätä lapsesta asti opastetaan kahteen kuuluvuuteen, kahteen arvomaailmaan, jotka monelta osin ajavat ihmistä päinvastaisiin suuntiin yhtä aikaa.”

Ihmisten välisistä yrityksistä ymmärtää itseään ja toisiaan syntyy uusi viestinnän muoto, kun Elle alkaa jakaa Samun kanssa näkemiään unia. Samu puolestaan lähtee tulkitsemaan näitä unia unientulkinnan keinoin melkein kuin psykoanalyyttinen kirjallisuudentutkija.

”Halusin tuoda romaaniin unet monestakin syystä. Unet vaikuttavat rakentuvan hyvin paljolti metaforien varaan. Lisäksi unet muistuvat mieleen usein melko fragmentaarisesti. Psykoanalyysi tuli mukaan unien myötä. Jungilainen psykoanalyysi osoittautui myös analyyttiselle Samulle tavaksi hyväksyä elämän mystisenä näyttäytyvää puolta.”

Holmberg kertoo kirjoittaneensa Halla Helleä yhteensä kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Ensimmäisen romaanin kirjoittamiseen liittyi paljon kysymyksiä liittyen omaan tekemiseen. Holmberin aiemmat julkaisut ovat olleet lyriikkaa, eivät proosaa. Lisäksi teos on kirjoitettu suomeksi, joka on kirjailijan toinen kieli. Epävarmuutta liittyi myös eri työvaiheiden työtahtiin.

”Tein paljon taustatutkimusta. Tietoa piti hallita ja kaunokirjallistaa paljon. Se oli haaste, mutta tarina vaati”, Holmberg tiivistää.

Teoksen kirjoittaminen on ollut myös antoisaa.

”Pidin romaanin kirjoittamisessa siitä, että kirjoittajana minun piti ymmärtää eri lähtökohdista maailmaa katselevia henkilöitä. Se on eräänlaista maailmankatsomuksien välillä sukkulointia, mikä on aika terveellistä ja avartavaa.”

Lähikuva Niillas Holmbergista.
”Jos jokin minun tavassani elää poikkeaa täkäläisestä normista, se on yksin vietetyn ajan paljous. Ei ole minun asiani miettiä, näyttäytyykö se jollekin jossakin myyttisenä. Itselleni se on lähinnä keskittymisen ehto”, Holmberg kertoo. (Kuva: Marek Sabogal)

Kokonaan proosateksteistä muodostuva teos Halla Helle ei kuitenkaan ole. Unet, joita Elle toimittaa Samulle luettavaksi, on kirjoitettu runomuotoon. Unirunot tuntuivat Holmbergin mukaan luonnollisilta ja proosaa hyvin rytmittävältä valinnalta. Unirunoja on työstetty erikseen sivussa proosasta, mutta ne eivät ole kirjailijan mukaan itsenäinen kokonaisuus.

”Unirunot, kuten niitä olen kutsunut, syntyivät nimenomaan tähän romaaniin. Totta kai oma runoilijan taustani vei kohti kyseistä valintaa.”

Kirjoittamisen lisäksi Holmberg on työskennellyt kirjallisuuden, musiikin, näyttelemisen ja kantaaottavan performanssitaiteen parissa. Sen lisäksi hän kalastaa, marjastaa ja viettää muutenkin aikaa erämaassa.

”Joikaaminen on ollut osa elämääni varhaislapsuudesta lähtien. Kirjoittaminen ja musiikin tekeminen alkoivat kiinnostaa varmaan kymmenen hujakoilla, samaten näytteleminen”, Holmberg kertaa taustaansa eri taiteenlajien parissa.

Hänelle on selvää, että esimerkiksi esittävät taiteet tukevat kirjoittamista.

Romaanin Elle ei ole muusikko, runoilija tai esimerkiksi näytelmäkirjailija, vaikka nämäkin taiteenlajit tulevat teoksen sivuilla vastaan. Sen sijaan hänen ilmaisuvälineensä on Holmbergille itselleen vieraampi sivellin.

”Kymmenisen vuotta sitten vaikutuin siitä, miten Hermann Hesse kirjoitti maalaamisesta romaanissaan Rosshalde. Olen aina tuntenut kiinnostusta kuvataiteisiin. Se on kuin kieli tai musiikin laji, jota ymmärrän ja ihailen, mutta jota itse en osaa puhua tai esittää”, Holmberg kertoo suhteestaan kuvataiteeseen.

Lisäksi visuaalinen ilmaisu toi unirunojen rinnalle vielä yhden lisäkeinon kuvata Ellen piilotajuista prosessia teoksen tapahtumien aikana.

Taide on Halla Hellessä kiinteästi mukana pysyttelevä teema, josta kasvaa esimerkiksi voimakkaita, tunnerikkaita kannanottoja ja muuta tapahtumien kannalta merkityksellistä. Taide ja sen mahdollisuus koskettaa on esimerkiksi tuonut Ellen Samun elämään ja toisin päin.

Toisaalta myös taiteessa Samun eurooppalainen lähestymistapa poikkeaa Ellen kasvuympäristöstä ja aukaisee uusia hämmennyksen hetkiä hahmojen välille.

”Kirjoitin Samuun paljon eurooppalaista lähestymistä taiteeseen, uraan ja ihmiselämään. Hän ihmettelee, kuinka Elle heidän käydessä Utsjoen pubissa on ihan samanlainen kaljanlipittäjä kuin muutkin paikallaolijat.”

Eurooppalaisessa taidekäsityksessä on näkynyt sen historian aikana eri tavoin myytti taiteilijanerosta. Samun suhtautumisessa Elleen on mahdollista tulkita samansuuntaisia käsityksiä. Holmberg itse ei näe taiteen kautta itseään ilmaisevia ihmisiä erityislaatuisina tai poikkeavina yksilöinä.

”Utsjoella kasvaneena on vaikea nähdä taiteilijaa mitenkään järin poikkeavana ihmisenä”, Holmberg kuvailee.

”Jos jokin minun tavassani elää poikkeaa täkäläisestä normista, se on yksin vietetyn ajan paljous. Ei ole minun asiani miettiä, näyttäytyykö se jollekin jossakin myyttisenä. Itselleni se on lähinnä keskittymisen ehto.”

Halla Helle kuvaa osuvasti yksittäisten ihmisten, kulttuurien, yhteisöjen ja toisaalta esimerkiksi sukupolvien välistä vilpittömän uteliasta vuoropuhelua. Samu yrittää vimmaisesti selvittää Ellen salaisuuksia ja sisäistä maailmaa, sekä päästä sisälle Utsjoen paikallisiin tapoihin.

”Samua suututtaa se, kun hän kohtaa jotain, mitä hän ei pysty ymmärtämään. Eurooppalaisen ajattelun kaanon huoku hänessä aika voimakkaana”, Holmberg pohtii Samun hahmoa.

Entä missä vaiheessa uteliaisuus ja kiinnostus toisia ihmisiä, yhteisöjä ja kulttuureja kohtaan muuttuvat tirkistelyksi ja rajojen ylittämiseksi?

”Luulen, että kuvauksessani Samun pakkomielteestä piilee vastaus myös tähän. Hyväksyminen tarkoittaa joskus sitä, että välimatkaa on jätettävä tietoisesti.”

Romaanin tapa kuvata henkilöhahmojen ja heidän kauttaan myös kulttuurien välistä vuoropuhelua on sävyltään usein myös lämpimän ironinen ja humoristinen. Viime kädessä teos tuntuu kuvaavan myös ihmisten kaipuuta kokea yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä.

Holmbergille yhteisöllisyys on monimuotoinen asia.

”On paikalliskeskeistä yhteisöllisyyttä, joka omassa tapauksessani käsittää suvun ja jokilaakson yhteisön. On etnistä yhteisöllisyyttä, on alkuperäiskansojen välistä yhteisöllisyyttä. Olen kokenut myös rajat ylittävää yhteisöllisyyttä taidemaailmassa, esimerkiksi runopiireissä.”

Halla Hellekin kuvaa kaiken muun ohella myös sukua ja jokilaakson yhteisöä. Kirjailijan mukaan hänen romaaninsa fiktiivisen todellisuuden Utsjoki ja reaalitodellisuuden Utsjoki sekä vastaavat että eivät vastaa toisiaan.

”En osaa enkä koe tarpeelliseksi sen tarkemmin määrittää, kuinka paljon yhtäläisyyttä on. Voin kuitenkin toivoa, että kirja antaa seudun nykyajasta suuntaa antavaa kuvaa.”

Holmbergin mukaan Halla Helle -teosta voi tarkastella myös modernin ja esimodernin yhteensovittamisen näkökulmasta.

”Kyllähän tässä entisvanhainen ja nykyaika köyttä vetävät – joskus vaikuttaa, että eri suuntiin. Kyllä uuden ja vanhan yhtäaikainen läsnäolo on aina kiehtonut minua. Siitäkin syystä oli länkkäri-intellektuellin näkövinkkeli kiinnostava lähestymistapa saamelaisasioiden käsittelyyn.”

TEKSTI: SIRU UUSI-SEPPÄLÄ

Mustavalkoinen kuva Niillas Holmbergista metsässä.
”Nämä taiteenlajitkin ovat lopulta vain osa kokonaisvaltaiseen itseilmaisuun ja elämään pyrkimistä. Minulla ei ole kovin ura- tai tuotekeskeinen käsitys taiteesta”; Holmberg sanoo. (Kuva: Lada Suomenrinne)

Oulun kirjailijaseuran sivuille >